Don Det, Laos 2.3.2010

Julkaistu Aasia, Laos | 4

Mikä viikonpäivä nyt on? Entäpä kellonaika? Kauanko olen ollut täällä? Näitä kysymyksiä tulee toisinaan pohdittua ilman tarkentavaa vastausta. Ja onko sillä väliäkään, sillä tämä on Laos. Vielä tarkemmin ottaen eräs Laosin hiljaisemmista saarista, jossa aika todella tuntuu pysähtyneen. Toinen toistaan upeampia auringonlaskuja tulee ja menee. Niitä ei jaksa laskea, mutta kauniina loistavine väreineen ne jaksavat kiehtoa kerta toisensa jälkeen. Kun on nälkä, syödään. Kun on jano, juodaan. Jos meno käy liian hektiseksi, käydään vilvoittautumassa hitaasti virtaavassa Mekongissa.

Edellisen talven reissu saarelle jäi hyvin mieleen, ja tänne oli päästävä uudestaan. Alunperin suunnitelmissa oli viettää talviloma Koh Taolla Thaimaassa, mutta paluumatkalla pitkäksi venähtäneen illan ja missatun lennon tuloksena tuli suunnitelmiin muutoksia. Ei liene ensimmäinen eikä viimeinen kerta kun Bangkokin viekoitteleva yöelämä ja Soi Rambuttrin edullinen olut tekevät tepposet matkailijalle. Kallis lentolippu kotimaan kylmyyteen vai loman jatko niin kauan kun kassa antaa myöden. Töihin soitetun puhelun sanoma oli lyhyt ja selväsanainen; en ole tulossa. Tämän ja eräiden muiden sattumusten seurauksena kohteena oli siis Suomen sijasta Laosin demokraattinen kansantasavalta.

Don Det tuli suomalaisten keskuudessa tunnetuksi ja jopa eräänlaiseksi pyhiinvaelluspaikaksi erään suosittuja matka-ohjelmia tehtailevan kaksikon käytyä täällä ensimmäisellä televisioidulla reissullaan. Juuri sen takia tämä kyseinen saari valikoitui meidänkin reitillemme aikoinaan. Viime vuonna täällä sai sähköä iltaisin klo 18 ja 22 välillä, nyt generaattorin jauhoivat jo yötäpäivää. Muutamasta bambumajoista löytyy jo internet-yhteys ja kuultiinpa myös huhuja rakenteilla olevista betonisista bungaloweista. Onko tämä kehitys pahasta? En tiedä. Itse en juuri perusta kynttilän valossa puuhastelusta, joten ainakin sen suhteen ainakin on tapahtunut mielestäni muutosta positiiviseen. Äkkipikaisimmat ug-travellerit ja Aasia-puristit ovat luultavasti jo pakanneet kitaransa ja kääntäneet lävistetyt nenänsä kohti koskemattomampia saaria. Paikalliset tosin näyttivät nauttivan täysin rinnoin sähköjen saapumisesta. Olihan saarella festivaalikin, jossa paikalliset luukuttivat käsittämätöntä lao-poppia kolmisen päivää ja tanssivat omintakeisella tyylillään Beerlaon voimaannuttamina. Mutta yhtäkaikki, ensimmäisten hotellien ja pakettimatkalaisten saapumista sentään jouduttaneen odottelemaan vielä tovi.

Aurinko painautuu mailleen heijastaen taivaalle jälleen upean värien kirjon. Ajasta tai päivämäärästä ei ole edelleenkään käsitystä. Ajantaju hämärtyy viimeistään nauttiessa loikoilun ohessa virvokkeita ja seuraten pyyntiin lähtevien kalamiesten toimintaa. Saaren sunset-puolella sijaitsevasta kuppilasta saa varsin hyväksi havaittuja laolao-mojitoja huokeaan 0,5e hintaan. Niitä on mennyt jälleen useampi. Onkin varsinainen taitolaji saada valmistettua suhteellisen tiukan makuisesta paikallisesta riisipontikasta juotava cocktail, mutta tämä baari ja sen omistaja ovat jo jonkin sortin legendoja tässä maailmankolkassa matkailevien keskuudessa. Käymme kuutamouinnilla tyynessä Mekongissa ja tilamme mojitot. Suomen talvi saa vielä odottaa.

Postaus on osa Matkoja menneisyydestä-sarjaa, jonka tarkoituksena on jakaa muistoja aiemmista omista sekä meidän yhteisistä matkoista.

4 Responses

  1. Mitä mitä…Ihan hämäännyin kun olikin mies kirjoittamassa ;-)

    Juu, jos ei olisi lapsia, niin me miehen kanssa ei kyllä Suomessa oltaisiin hetkeäkään. Vielä 8 vuotta ja se on heippa vaan. Lähetellään sitten viestejä jostain palmurannalta, jos muistetaan…

    • Markus
      |

      Sallittakoon hämääntyminen! Kirjoittelen kerran viikossa vanhoista reissuista, vielä kun ovat muistissa. Kuvia löytyy tonnikaupalla, mutta tarinoita ei ikinä tullut laitettua paperille. Kirjoittaessa muistuu itsellekin mieleen hauskoja tapahtumia:)

      Kyllähän se maa tuntuu polttelevan jalkojen alla. Meidänkin edellisestä pidemmästä reissusta on jo muutama vuosi aikaa, joten jutut on taas kääntyneet vaivihkaa kunnon reppureissuun. Rinkatkin odottavat tuolla matkamiehiään..

  2. Hauskoja nämä sun tarinat. Ihan kun olis itse ollut paikan päällä :) Ja tosiaan, Suomen talvi saa odottaa vielä pitkän tovin meikäläistä ;)

    • Markus
      |

      Kiitoksia, mukava jos onnistuu edes jotenkuten vangitsemaan tuon tunnelman kuviin ja sanoihin!
      Eipä sitä tosiaan kotiin juuri tule kaipailtua, varsinkaan jos täällä sattuu olemaan talvi. Ehkämä mekin vielä pääsemme skippaamaan talven jos toisenkin, siinä on tavoittelemisen arvoinen asia :)

Leave a Reply