Hautaturistin Edinburgh

Julkaistu #cgtSociety, Eurooppa, Iso-Britannia | 13

Englannin kielen sana taphophile viittaa henkilöön, joka on kiinnostunut hautausmaista, haudoista ja hautajaisista. Arkikielisemmin tällaista henkilöä voitaisiin kutsua esimerkiksi hautaturistiksi, joka on usein myös kiinnostunut erityisesti kuuluisien henkilöiden haudoilla vierailusta. Hautaturistia kuvaava sana juontaa juurensa Kreikan kielen sanaan taphos, joka käsittääkseni tarkoittaa hautaamista tai hautajaisia.

Meille hautaturisteille Edinburgh on kuin kultakaivos – kaupungista nimittäin löytyy noin 52 hautausmaata. Viime vuosina mielenkiintoni erilaisia kalmistoja kohtaan on herännyt toden teolla, joten matkoilla haluan käydä yleensä kiertelemässä niin monta hautausmaata, kuin vain mahdollista. Olen erityisesti kiinnostunut hautausmaiden valokuvaamisesta ja niiden historiasta. Ihan kaikkiin Edinburghin viimeisiin leposijoihin en ehtinyt, mutta hyvä saalis jäi tälläkin reissulla kameran muistiin. Edinburghin keskustan ympäristöstä löytyy viisi historiallista hautausmaata, joissa kaikissa ehtii käydä vaikka yhden päivän aikana, jos oikein innostuu.

Canongate Kirkyard

153 Canongate

Royal Milen varrelta löytyvän Canongaten kirkon ensivaiheet sijoittuvat yli 300 vuoden päähän. Canongate oli alkujaan Edinburghista irrallinen kunta ja itsehallintoalue, kunnes se 1800-luvulla liitettiin kaupungin alaisuuteen. Aiemmin Canongaten asukkaat olivat voineet käyttää Holyrood Abbeyn luostaria, joka oli osa Holyroodin palatsia. Kuningas kuitenkin määräsi uuden kirkon rakennettavaksi, jotta Holyrood Abbey voitaisiin siirtää ritariston käyttöön. Kun kirkko saatiin valmiiksi 1691, alkoivat hautaukset sen pihamaalla.

Canongaten hautausmaa ei ole kooltaan järin suuri, ja se aiheuttikin ongelmia 1800-luvulla, kun asukkat vaativat täyteen ahdetun hautausmaan sulkemista koleraepidemian takia. Hautausmaata laajennettiin pala palalta vastaamaan kasvavan (ja kuolevan) asukasmäärän tarpeisiin, mutta lopulta 1860-luvulla hautausmaa haluttiin sulkea sinne suurissa määrin haudattujen ruumiiden aiheuttaman terveysriskin takia. Hautaukset lopetettiin, mutta vielä 1900-luvun puolelle niitä voitiin järjestää erityisluvalla.

Hautakiviä, -kammioita ja muita monumentteja Canongaten kirkon pihalta löytyy yli 350. Sinne on haudattu mm. Adam Smith, skotlantilainen taloustieteilijä ja Robert Fergusson, kuuluisa runoilija sekä huhujen mukaan myös David Rizzio, Maria Stuartin (Skotlannin kuningatar vuosina 1542-1567) kylmäverisesti murhattu yksityissihteeri. David Rizzio tosin murhattiin jo aikaa ennen hautausmaan perustamista ja on hyvin epätodennäköistä, että taustaltaan katolilainen italiaano olisi haudattu 120 vuotta kuolemansa jälkeen juuri tälle hautausmaalle.

Canongaten hautausmaa jää helposti huomaamatta, jos hiihtää Royal Milea alas sen enempää pihoille katselematta. Kyseessä on kuitenkin varsin viehättävä hautausmaa ja lopulta päädyin sinne kahdesti – ensin omatoimisesti, ja myöhemmin saman päivän aikana Mercat Toursin opastuksella illan hämärtyessä.

Opas kertoi meille mielenkiintoisen tarinan Canongaten menneisyydestä, joka liittyi ruumisvarkaisiin. Lääketieteen kehittyessä 1800-luvulla ruumisvarkaudet olivat yleisiä, sillä tuoreet vainajat kävivät hyvin alan opiskelijoiden testikappaleiksi. Lisäksi bisnes oli hyvin tuottoisa – yhdestä ruumiista sai helposti niin hyvät rahat, ettei muita töitä tarvinnut vähään aikaan katsella.

Ruumisvarkauksilla käyvä parivaljakko oli saanut vihiä varakkaasta, vastahaudatusta naishenkilöstä. Yön laskeutuessa kaverukset lähtivät lapiot olalla kohti hautausmaata ja päättivät kaivaa maahan lasketun naisparan esiin, aikomuksenaan saada ruumiista hyvät rahat sekä kerätä pientä ekstraa hautaan mukaan lasketuista koruista. Aikansa kaiveltua lapio osui arkkuun ja sisältä paljastui koruin vuorattu vainaja, joka tiesi kaksikolle hyvää pottia. Taskut helyillä täytettyään toinen kaveruksista päätti vielä irrottaa naisen sormessa kiiluvan, upean sormuksen. Sormus ei kuitenkaan tahtonut millään lähteä irti sormesta vaikka sitä kuinka kiskoi, joten viisas nuorukainen päätti katkaista sormen ja ottaa sen kokonaan mukaan – mihin vainaja sitä enää tarvitsisi? Veitsellä sormea irti leikatessaan tapahtui kuitenkin jotain odottamatonta – ruumis pomppasi arkunpohjalta pystyyn ja päästi vertahyytävän huudon! Nuorukaiset lähtivät käpälämäkeen elävän kuolleen säikäyttämänä, eivätkä katsoneet taakseen.

Niin, toisinaan ennen vanhaan ihmisiä haudattiin, vaikka kuolema ei olisi ollut vielä täysin varmistettu. Monet tajuttomuutta aiheuttavat sairaudet olivat vielä tuntemattomia, ja moni päätyi hautaan elävänä. Oli kuitenkin tämän Canongaten hautausmaalle haudatun naisen onni, että sinä yönä paikalle tulivat ruumisvarkaat. Tarina kertoo, että kuolleista noussut nainen eli vielä pitkään – valitettavasti kuitenkin ilman yhtä sormea.

Lue lisää Canongate Kirkyardin historiasta täältä.

Old Calton Burial Ground

27 Waterloo Pl

Calton Hillillä sijaitseva vanha Caltonin hautausmaa avattiin 1718. Alkujaan 1600-luvulla pieni Caltonin kylä käytti Etelä-Leithin seurakunnan tiluksia uskonnon harjoittamiseen kuin kuolleiden hautamiseen, mutta 1700-luvun alussa Caltonin asukkaille annettiin lupa oman hautausmaan rakentamiseen.

Kuten Canongate, Caltonin vanha hautausmaa joutui 1860-luvulla kaupungin terveysviranomaisten syynin alle. Hautausmaata pidettiin liian pienenä, sekä sijainti kalliosella mäellä koettiin epäsopivaksi hautauksille. Viereen rakennettava uusi tie (Waterloo Place) halkaisisi myös hautausmaasta ison osan pois joka johti siihen, että Caltonin uutta hautausmaata ryhdyttiin rakentamaan noin puolen kilometrin päähän rinnettä alaspäin, sillä vainajille oli löydettävä uusi sijoituspaikka.

Hautaukset vanhalla hautausmaalla lopetettiin 1865. Sen jälkeen hautauksia on järjestetty vain esimerkiksi yksityisiin hautakammioihin.

Caltonin vanhaa hautausmaata pidetään yhtenä Edinburghin merkittävimmistä; sieltä löytyy monia erittäin hyvässä kunnossa olevia monumentteja 1700- ja 1800-luvuilta, joita ei muualla ole paljoa enää nähtävillä. Kaiken kaikkiaan hautausmaalta löytyy yli 400 hautakiveä, monumenttia, hautakammiota ja muuta rakennelmaa. Mainitsemisen arvoinen on esimerkiksi Amerikan sisällissodassa taistelleiden skotlantilaisten sotilaiden monumentti, joka on oikeastaan patsas Abraham Lincolnista ja hänen jaloissaan vapaudesta kiittävää orjasta. Vanhalle hautausmaalle on myös haudattu aikoinaan hyvin merkittäviä henkilöitä, kuten esimerkiksi David Hume, skotlantilainen filosofi, joka tunnetaan muun muassa yhtenä valistusaatteen tärkeimmistä henkilöistä Skotlannissa.

Vanhassa Caltonin hautausmaassa oli jotakin sellaista erikoista 1800-luvun tunnelmaa, jota olen tottunut näkemään vain elokuvissa ja kuvittelemaan mielessäni. Pieni ja sokkeloinen hautausmaa tummine hautakivineen ja -holvineen oli mielestäni yksi erikoisimmista kalmistoista, joita Edinburghissa ehdin nähdä. Sijainti on kieltämättä myös kerrassaan erikoinen enkä oikein osaa sanoa, miksi hautausmaa haluttiin perustaa juuri tähän paikkaan. Todennäköisesti se oli keskeisellä paikalla Caltonin kylää ajatellen.

Lue lisää Caltonin vanhan hautausmaan historiasta täältä.

New Calton Burial Ground

1759 Regent Rd

Uusi Caltonin hautausmaa rakennettiin, kun vanhalta hautausmaalta vainajille oli tarve löytää uusi sijoituspaikka Waterloo Placen tieltä. Ruumiiden sijoitus uudelle paikalle kesti kaiken kaikkiaan 3 vuotta, jonka aikana edesmenneet tunnistettiin tarkoin ja siirrettiin uuteen leposijaansa yhdessä hautakivensä kanssa – jos sellainen oli vielä jäljellä. Vainajien erikoisesta siirto-operaatiosta johtuen uudella hautausmaalla on hautakiviä, joiden vuosiluvut viittaavat aikaan ennen koko hautausmaan perustamista. Hautapaikka uudelta hautausmaalta tuli järjestää noin 300 ruumiille.

Caltonin uusi hautausmaa avattiin vuonna 1820, kun ruumiiden siirto oli saatu valmiiksi.

Hautausmaan yksi hienoimmista ominaisuuksista on taustalla kohoava, upea Arthur’s Seat. Kooltaan vanhaa hautausmaata huomattavasti isompana täällä hautakiviä riittää tutkittavaksi ja valokuvattavaksi pidemmäksikin aikaa. Täältä löytyy myös vanha vahtitorni, josta hautausmaalle tunkeutuvia ruumisvarkaita yritettiin pitää silmällä. Ihmettelin myös pitkään, miksi hautakivet tuntuivat olivan omissa ”laatikoissaan” – kunnes tajusin, että niitä on aiemmin kiertänyt ainakin korkea aita, jossei kokonainen häkki. Kokonaan kaltereiden taakse suljetuilla haudoilla ei suinkaan yritetty estää haudasta ulos kaivautuvia eläviä kuolleita lähtemästä pois hautausmaalta, vaan pitämään hautoihin pyrkivät ruumisvarkaat loitolla.

Caltonin uudelta hautausmaalta löytyy yli 1000 hautakiveä, -kammiota, hautamerkkiä ja monumenttia ihmeteltäväksi.

St. Cuthbert’s Churchyard

5 Lothian Rd

Edinburghin linnan juurella sijaitsevan St. Cuthbertin kirkon historian uskotaan sijoittuvan noin 700-luvulle, ja sen on yksi Edinburghin, jossei koko Etelä-Skotlannin vanhimmista kirkollisista istuimista. St. Cuthbertin sanotaan myös näytelleen suurta osaa kristinuskon tulemisesta Skotlantiin. Kirkosta ja sen maista kuitenkin tiedetään hyvin vähän ajalta ennen uskonpuhdistusta.

Jätetään uskonto ja itse kirkolliset menot kuitenkin sikseen, ja keskitytään enemmän kirkkoa ympäröivään upeaan hautausmaahan. St. Cuthbertin hautausmaa oli suosittu ruumisvarkaiden kohde 1700-luvulla, ja esimerkiksi maata ympäröiviä muureja korotettiin yrityksenä estää varkaiden pääsy vastahaudattujen luokse. Hautausmaalla sijaitsevalla vartiotornilla on myös historiallinen merkitys, sillä se kertoo, kuinka ruumisvarkauksien takia hautajaiskäytäntöjä oli muutettava 1700- ja 1800-luvuilla. Muun muassa vuonna 1742 hautausmaalta varastettiin huomattava määrä vainajia.

Historiankirjojen mukaan täällä on suoritettu hautajaisia pitkin vuosisatoja, mutta kuten moni muukin Edinburghin hautausmaa, todettiin paikka 1860-luvulla epäsopivaksi ja hygieniariskiksi kaupungin kannalta. St. Cuthbergin viereen vedetty Edinburgh-Glasgow -raideyhteys leikkasi oman osuutensa kirkon maista, joten tilaa hautaamisille oli vieläkin vähemmän, kaikista laajennusyrityksistä huolimatta. Ilmeisesti 1800-luvulla teollistumisen aikaan Edinburgh oli varsinainen kuolinpesä ja hautausmaille oli huutava pula. Hautausmaan sulkemisesta kuitenkin valitettiin, joten hataukset jatkuivat vielä vuoteen 1874 asti.

Lue lisää St. Cuthbertin historiasta täältä.

Greyfriars Kirkyard

Candlemaker Row

Greyfriars Kirkyard on yksi Edinburghin suosituimmista ja tunnetuimmista hautausmaista, joka usein liitetään vahvasti Greyfriars Bobbyn, kuuluisan edinburghilaisen koiran, tarinaan. Hautausmaa on kuitenkin näytellyt vuosien saatossa muitakin merkittäviä rooleja, joista ensimmäinen oli sen perustaminen 1500-luvulla, kun St. Gilesin kirkon ja hautausmaan todettiin aiheuttavan epämieluisia hajuja kesäkuukausina suuresta ruumiiden määrästä johtuen. Uusi hautausmaa haluttiin perustaa kauemmas Edinburghin keskustasta, toimintansa lopettaneen fransiskaaniluostarin tiluksille.

Greyfriars oli Edinburghin päähautausmaa 1600-luvulta alkaen, mutta kuten muutkin hautausmaat, laajennuksista huolimatta silläkin oli vaikeuksia vastata vuosisatojen saatossa hautauksien suureen määrään, joka liittyi kaupungin kasvuun ja teollistumiseen, kuten arvelinkin – 1700-luvulla Greyfriar’siin haudattiin noin 1100-1200 vainajaa, ja ottaen huomioon vanhaa luostaria ympäröivän piha-alueen suuruuden ei ole ihme, että ahtaaksi rupesi käymään. Samat kaupungin hygieniaturvallisuuteen viittaavat syyt ajoivat tämänkin hautausmaan lopulta suljetuksi.

Greyfriarsista kuten monilta muilta Edinburghin hautausmailta löytyy suuri määrä 1600-luvun monumentteja, jotka muodostavat laajan kokoelman tämän ajan skotlantilaisesta taiteesta. Koska vain rikkaiden annettiin rakennuttaa hulppeita monumentteja hautausmaalle, ne ovat poikkeuksellisen hyvää laatua ja täten säilyneet hyvin tähän päivään asti. Lisätietoa Greyfriarsin historiasta voit lukea täältä.

Ruumisvarkaudet Edinburghissa

St. Cuthbertin hautausmaalla oli niin paljon ongelmia ruumisvarkaiden kanssa, että vuonna 1827 sinne päätettiin rakentaa vartiotorni yövahtien käyttöön. Ruumisvarkaudet olivat muutenkin yleisiä 1700- ja 1800-luvuilla, kun lääketieteen koulujen oli kiellettyä käyttää vastamenehtyneitä opetusmielessä leikkelyyn. Ruumisvarkauksista tuli siten hyvin menestyvä bisnes, joka aiheutti paljon ongelmia hautausmailla. Pääsääntöinen lähde lääketieteen käyttöön tulevista ruumiista oli tuomitut ja teloitetut rikolliset, mutta kun koulutuksen lisääntyessä myös tarve ruumiille kasvoi, laittomat keinot tulivat ikävä kyllä mukaan kuvioihin.

Omaiset yrittivät parhaansa mukaan suojella haudattuja rakkaitaan, ja erilaisia keinoja käytettiin ruumisvarkaiden estämiseksi ja hidastamiseksi. Arkku saatettiin peittää puun oksilla ja muulla painavalla vahvistetulla maa-aineksella, tehden kaivamisesta huomattavasti vaikeampaa. Hautojen päälle laitettiin painavia ”kuolinkiviä”, jotka eivät kuitenkaan olleet tarkoitettu pysyviksi, vaan siirrettiin toisen haudan käyttöön kun ruumiin katsottiin olevan jo maatunut tarpeeksi pitkään, ettei se enää kiinnostaisi ruumisvarkaita. Yhtenä keinona käytettiin ”arkkukaulureita”, eli arkun pohjaan pultattuja, ruumiin kaulan ympäri meneviä raudankappaleita, jotka pitivät ruumiin visusti kiinni arkussa. Hautojen päälle kyhättiin kaikenlaisia rautahäkkejä, ja rikkaimmat haudattiin kestäviin holveihin ja kaltereiden taakse – keinoja oli siis todellakin monia, jotka kielivät ongelman laajuudesta. Hautausmaita vartioitiin miesvoimin ja myöhemmin niille ruvettiin rakentamaan myös vartiotorneja. Ruumiita saatettiin säilyttää erityisessä ruumistalossa siihen asti, että se alkoi mädäntyä, jotta se voitaisiin haudata eikä kelpaisi enää varkaille.

Vuonna 1832 uusi säädös astui voimaan, joka salli ruumiiden myymisen lääketieteen käyttöön laillisesti. Täten lopulta St. Cuthbertiin ja muille hautausmaille rakennetut vartiotornit sekä muut hautojen suojelumenetelmät menettivät merkityksensä, kun hautojen ja ruumiiden ryöstäminen loppui – ainakin lääketieteellisessä mielessä. Lisätietoa ruumisvarkauksista löytyy esimerkiksi täältä ja täältä.

On vaikeaa valita, mikä hautausmaista pääsi suosikikseni, sillä lopulta ne olivat kuitenkin aika erilaisia ja jokaisessa oli se oma ”juttu”. Edinburgh on, kuten sanottu, hautausmaafanien kultakimpale, joka ei varmasti jätä kylmäksi (heh). Monille hautausmaat ovat vähän omituinen kohde vierailla, mutta mielestäni on upeaa, että niitä vaalitaan historiansa vuoksi, ylläpidetään ja pidetään auki yleisölle. Vanhoilla 1700- ja 1800-luvun hautausmailla kun ei enää hautauksia harjoiteta, niin mikseipä niitä muutettaisi puisto- tai virkistysalueiksi. Tuskinpa vuosisatoja mullan alla mädäntyneet ruumiit jaksavat päiväkävelyllä olevia kaupunkilaisia enää murehtia.

Klikkaa tästä lukeaksesi lisää, missä muilla hautausmailla on tullut vierailtua.

Lisää hautausmaita myös Instan puolella – @metalliamatkassa


Short summary in English

Being such as tombstone tourist as I am, Edinburgh was obviously a goldmine. The city consists of around 52 cemeteries – which all of them I sadly did not have the time to visit, but I picked the five historical graveyards from the city center and old town area, that all are actually quite easy to visit even during one day.

Along Royal Mile, there lies Canongate Kirkyard – spectacular, bit hidden cemetery behind the Kirk of the Canongate. This cemetery was serving for burials since 1680’s until mid-20th century and was definitely one of my favorites in Edinburgh. It also holds some interesting burial stories – such as the story of David Rizzio, murdered secretary of Mary, Queen of Scots.

I visited both Old and New Calton Burial Grounds, which are connected to each other in rather interesting way – when Waterloo Place was being built, it cut through the cemetery and some 300 bodies had to be transferred from the old burial ground to somewhere else. Therefore, the need for new cemetery was born. Located only half a mile apart, the new burial ground has gravestones dating to time older the cemetery itself; this is only due to the fact, that they were moved from the old cemetery along the bodies. Huge project of transferring bodies from graveyard to another last around 3 years.

I went to see St. Cuthbert’s Church and Graveyard, which lie under the Castle Rock. The church was playing big part in the arrival story of Christianity in Scotland. This graveyard was unfortunately also a popular place for body snatchers back in the 19th and 18th centuries, which actually makes it quite fascinating. Guard tower had to be erected in order to prevent stealing of fresh bodies from the grounds.

However, this was not problem only at St. Cuthbert’s but all around the city’s cemeteries. Before The Anatomy Act was passed in 1832, business for illegal trading of corpses for medical purposes was booming. Different ways were invented to prevent body snatching – mort-safes, caged graves, mort-stones and even iron collars rotating the deceased’s neck, firmly attached to the bottom of the coffin. Often family members would stay on guard by their beloved’s grave, until the corpse was not considered fresh enough to be any interest for the snatchers and traders anymore.

One of the most popular and well-known cemeteries in Edinburgh is, of course, Greyfriars Kirkyard. Most know from the story of Greyfriars Bobby, but for an ordinary cemetery lover the interest lies elsewhere. Greyfriars has excellent collection of well-preserved tombstones and monuments from 17th century, which are great for some dark and peculiar cemetery photography.

It’s hard to choose which one I liked the most, as all of the cemeteries I visited were quite different from each other and all of them had their own ”thing”. Needless to say, every cemetery I entered, gave me that breath-taking moment, when I can’t believe such beautiful places even still exist. As said, for cemetery lovers, Edinburgh is great destination and will not leave you disappointed.

Click here to read more about cemeteries we’ve visited

Don’t forget to follow us on Instagram to see more cemetery photos!

13 Responses

  1. TheLillyPierce
    | Vastaa

    Greyfriar’s on myös J.K. Rowlingin inspiraation lähde kuin myös sen vieressä sijaitseva koulu, joka tekee siitä Potterheadien pyhiinvaelluspaikan. Lähellä myös Elephant Cafe, jossa Rowling kirjoitti kirjojaan ;)

    Hautuumaalta löytyy mm. Lestrangen, Riddlen ja McGonagallin hauta…

    x Lilly

    • Anne
      |

      Joo, totta! Jäi kokonaan mainitsematta. Kävelin tuon Elephant Cafen ohi, mutta se oli niin turvoksissa turisteista, että jätin väliin. :p

  2. Janni / Lentopelko
    | Vastaa

    Onpas hienon näkösiä paikkoja! Hautaturismi ja varsinkin haudoilla kuvaaminen kuulostaa jotenkin vähän epäkunnioittavalta, mutta onhan nuo aika upeita ympäristöjä kuvaamiseen. Hauska myös tuo Pottereihin liittyvä kommentti, nyt alkoi itseänikin kiinnostaa. :D

    • Anne
      |

      Hautausmailla kuljeskelun ja valokuvaamisen voi onneksi tehdä myös kunnioittavasti, esim. ei kävele haudoilla ja liikkuu varovasti, ettei tule vahingoittaneeksi vanhoja hautakiviä. En kyllä ole itse kokenut sitä epäkunnioittavana, mutta hyvä kun toit asian esiin.. Onhan kaikenlaisessa matkailussa ja esim. tuskaturismissa (joka on tietysti sitten taas ihan oma alalajinsa) eettinen näkökanta otettava huomioon (pitääkin tutkia tätä näkökulmaa enemmän). Ei tässä onneksi kuitenkaan mitään 90-luvun saatananpalvontamenoa harrasteta ja käydä potkimassa kiviä kumoon :)

  3. Englannissa, anteeksi Skotlannissa olevat vanhat hautausmaat ovat hienoja. Kävin viime keväänä tuolla Greyfriars Kirkyard hautausmaalla ja se kolahti ja kovaa! Tosin aurinkoinen päivä kun oli, niin hautojen vieressä, elävät ihmiset ottivat vilteillä aurinkoa ja nauttivat piknikistä. Tosin eipä se noita vainajia varmastikaan haittaa, mutta hieman oudolta se näytti.

    Travel channelilla pyöri vielä vähän aikaa sitten sellainen miniohjelmasarja, jossa kerrottiin Viktorian ajan hautausmenetelmistä. Silloin mm. elävältä hautaamisen pelosta, hautoihin asennettiin kellot, jotta vainaja herätessään pystyi ilmoittamaan, että kaivakaas minut täältä pois… Tarina ei kuitenkaan kertonut, montako kellonsoittoa kuului.

  4. Ne Tammelat
    | Vastaa

    Todella mielenkiintoinen postaus! Tykkään itsekin kierrellä hautausmailla aina kun se on mahdollista. Lueskelen hautakiviä ja mietin, millaisia tarinoita niiden takana onkaan. Edin vierailulla emme ehtineet kierrellä paikallisia hautausmaita, mutta Greyfriars Bobbyn patsaalla kävimme.

  5. Itse en kyllä voi itseäni hyvällä syylläkään hautaturistiksi kutsua, mutta aina silloin tällöin tulee reissussa hautausmailla käytyä. Viimeisin upea kokemus oli käydä Belgiassa katsomassa ensimmäisen maailmansodan hautausmaita ja ne olivat omalla tavallaan yksinkertaisessa ristirivistössä kauniita.

    Canongate Kirkyard näyttää upealta ja rakennukset vieressä luovat upean kontrastin. Edinburgh on muutenkin upea kaupunki, mutta itselle Skotlannin ykkösjuttu on tunnin pohjoisempana oleva golfin mekka St. Andrews. Siellä kävin hautausmaalla katsomassa, ketä golfareita on sinne haudattu.

  6. Upean tunnelmallisia (ja juuri sopivan synkkiä!) hautausmaita joille teidän mielettöämät kuvat tekevät niin mahtavasti kunniaa <3

    • Anne
      |

      Kiitos Ariela! :)

  7. Hautausmaat ja kalmistot ovat aina kiinnostaneet minua. Erityisesti vanhat juutalaiset hautausmaat ovat upeita ja tietenkin Pariisin hautausmaiden tyyppiset, joissa on kaikenaisia kuuluisuuksia siellä täällä haudattuna.

    Hyvä, että noista alueista pidetään huolta. Joskus on tullut vierailtua vanhalla hautaismaalla, joka on jäänyt täysin oman onnensa nojaan ja se tekee tietyllä lailla surulliseksi.

    Hautausmaiden sijoitukset tuntuvat usein täysin järjenvastaisilta. Hautausmaita on tullut nähtyä ylämäessä, vanhojenkaupunkien keskellä tai vesistöjen vieressä. Varmaan ollut kesäkuumalla tai rankkasateiden pehmittäessä maata kiva, kun mätänevät ruumiit valuttivat nesteitä maahan.

    Kaikkia ei varmaan jaksettu haudata riittävän syvälle, tai sitten siellä oli jo aikaisempia kalmoja monessa kerroksessa. Joissain kirkoissa ei voitu kesällä pitää hartauksia, kun kirkon lattian alle haudatut ”korkeaarvoisten” ruumiit mätänivät vauhdilla. Oman ongelmansa toivat myös kulkutaudit, kun ihmsiä kuoli nopeammin kuin hautoja saatiin kaivettua. Ihmisruumis on ollut aikamoinen ongelmajäte…

    • Anne
      |

      Pariisissa haluaisin käydä Père Lachaisen hautausmaalla! Vielä en ole sinne ennättänyt, mutta tokkopä tästä Gdanskista joku kerta sinne vaikka syksyllä lennähtäisi viikonlopuksi tutkimaan hautausmaita ja katakombeja.

      1700- ja 1800 -luvuilla hautausmaat olivat kyllä aika ruuhkaisia ja osasyy siihen on ollut kaikenlaiset kulkutautiepidemiat, kun porukkaa meni tanaan ennen kuin edellisiäkään oli ehditty haudata. Hautausmetodit tuskin olivat myös sieltä parhaimmasta päästä. Olisi varmaan ollut mukavaa asua löyhkäävän hautausmaan vieressä. :D

  8. Aika etovaa mutta samalla mielenkiintoista pohtia tuota hautausmaiden historiaa ja kaikenlaisia hygieniaongelmia mitä siitä onkaan syntynyt. Pitkäänhän ennen mikrobien löytämistä uskottiin ns. miasma-teoriaan, jonka mukaan taudit levisivät nimenomaan jätekasoista, ruumiista ym. lähtevän pahan hajun mukana. Oli myös kiintoisaa lukea nuo tarinat ruumisvarkaista. Ei ole vissiin lääkäriopiskelijoita paljon kulkutaudit siinä pelottaneet. Ja tosi hienot kuvat taas! (Pahoittelut myöhäisestä kommentoinnista.)

    • Anne
      |

      Kiitos :) Mielenkiintoista, en ollut kuullut tuosta teoriasta. Varmasti siitä syystä hautausmaiden sulkemista vaadittiin asukkaiden puolelta, kun pelkäsivät tautien leviämistä. 1700-luvulla ei ollut varaa kitsastella ruumiiden suhteen, oli otettava mitä sai, kulkutautien pelossakin :D

Leave a Reply