Huomioita Roomasta

Julkaistu Italia | 11

Ciao!

Pari päivää Italian oleskelua takana ja Rooma on onnistunut valloittamaan kaikkien sydämet. Olemme haahuilleet kaupungilla ja tutustuneet paikkoihin ja paikalliseen kultturiin. Vaikka meno on ajoittain ollut hieman sekavaa ja kieltä ja kulttuuria tuntematta joudumme mitä erikoisempiin tilanteisiin esimerkiksi pelkkää kahvia tilatessa, niin eiköhän tässä pikkuhiljaa aleta päästä jyvälle. Tässä muutama tekemäni huomio:

Roomassa kaikki on suurta.

Kaikki rakennukset ovat tosi mahtipontisia, isoja ja vaikuttavia. Kyllä sitä tuntee pieni ihminen itsensä vieläkin pienemmäksi, kun kaiken maailman rakennelmien välissä hortoilee ja tuijottelee taivaisiin. Ihmettelen, miten kaikki on aikanaan saatu rakennettua. Joku ne on omilla pienillä kätösillään veistellyt ja siellä ne nyt tönöttävät meidän turistien pällisteltävinä.

Turisteista puheenollen, Roomassa niitä riittää vaikka muille jakaa (se toki ei ollut mikään yllätys). Päiväsaikaan päänähtävyyksien läheisyydessä saa katutilasta taistella muutaman muunkin turren kanssa. Vaikka kaikenlaisia maailman kolkkia ja nähtävyyksiä on tullut kierrettyä, tuntuu että Roomassa matkailijoita on jotenkin poikkeuksellisen paljon.

Espanjalaiset portaat

Jäätelöä saa joka paikasta. Lisäksi tarjolla on uskomaton määrä erilaisia makuja, joista jäätelön ystävä voi vain haaveilla. No, itse en ole erityisemmin jätskimuijia, mutta tuli sitä tiramisujädeä maistettua. Ihan jees.

 

Todistusaineistoa, että olen Roomassa (takana ystäväni Emmi ja Pantheon)

Liikenneruuhkia on vaikka muille jakaa. Lisäksi kaikki pikkuautot tuntuvat olevan suosiossa, erityisesti Smartit! Voi, tämä kaupunki olisi erinomainen paikka mulle, joka tykkää kaikista pikkuautoista – erityisesti niistä Smarteista. Niillä kelpaisi kurvailla pitkin Rooman katuja. Ja parkkeerata pieniin koloihin, joihin muilla autoilijoilla ei olisi mitään asiaa. Aivan mahtavaa.

Pari muuta erikoisempaa huomiota: vessanpöntöissä ei ole istuimia. Luulin lentokentällä veskiin mennessäni että onnistuin valkkaamaan ”viallisen” yksilön. Nyt eri ravintoloiden yms. vessoissa käyneenä, huomasin että luuloni oli väärä – missään ei ole istuimia. Siinähän on sitten kiva istuskella kun meinaa valua pönttöön. Lavuaarien vesihanat toimivat myös alta löytyvällä ”polkimella”, joka sekin aiheutti pienoista hämmennystä itse kenessäkin ennen kuin hoksattiin, miten kraanasta tulee vettä..

Mutta kaikesta huolimatta kaunista täällä on, ja sääkin on ollut miellyttävä vaikka hieman tuulinen. Bloggarin kannata on ollut harmillista, kun nettiyhteydet ovat toimineet erittäin heikosti – mutta ehkä se on merkki, että on aika jättää tietsikka rauhaan ja keskittyä lomailuun. Joten pitemmittä puheitta – jatkan lomailua ja palataan blogin pariin sitten vaikka ensi viikolla kun pääsen kotiin parempien yhteyksien ääreen. Ciao!

11 Responses

  1. Katja
    | Vastaa

    Mä mietin eka, että miten niin ei ollu istuimia, mutta nyt kun tarkemmin miettii niin oman hotellin ulkopuolella taisi reisijumppapissa olla enemmän sääntö kuin poikkeus :) Tuttuja paikkoja kuvissa, tuolla oli kyllä ihanaa tepastella!

    • Anne
      |

      Viikon reissun aikana taisi tulla vissiin yksi tai kaksi julkista/ravintolan vessaa vastaan, jossa oli istuin – takapuoli sai siis totutella kylmän posliinin kosketukseen, koska reisijumppa kilometritolkulla kävelemisen jälkeen ei enää vaan jossain vaiheessa ollut mahdollista.. :D

  2. Kuulostaapa kivalta! Hauskoja havaintoja, tästä postauksesta tuli jotenkin hyvä mieli :)

    Ja Italiassa on tosiaan maailman parhaat jäätelöt, nam! Roomassa vierailustani on jo 8 vuotta aikaa mutta mieleen on jäänyt hienojen rakennusten lisäksi holtiton liikenne verrattuna muuhun Eurooppaan. Oi, mäkin oon pienten autojen fani, erityisesti kaksipaikkaisten Smarttien. Mulla oli joskus jopa sellaisen auton kuva seinälläni :D Nyt kun olen kesästä asti huristellut Toyota Aygollani niin on tullut todettua että pikkuautot on erittäin näppäriä kaupungissa kuin kaupungissa!

    Ihanaa loman jatkoa!

    • Anne
      |

      Eikä, munkin pitää varmaan hommata Smart-juliste, koska olen aina haaveillut kurvailevani pienellä kaksipaikkaisella Smartilla pitkin Helsingin katuja :-D Me meinattiin hankkia tuollainen Aygo, mutta päädyttiin sitten Ford Ka:han – pikkuruinen tosin sekin :)

  3. Palmuaseman Sanna
    | Vastaa

    Ihanaa Rooma-tunnelmaa, kiitos! Haaveilen kielikurssista Roomassa ja kaikki tällaiset fiilistelyt lisäävät kuumetta hyvällä tavalla :)

    • Anne
      |

      Kannattaa lähteä! Ihana kieli ja Roomassa erinomaiset puitteet sen opiskeluun :)

  4. Rooma on ihana! Yhden kerran olen ainoastaan käynyt, mutta aion vielä toistekin. Kauniita kuvia!

    • Anne
      |

      Roomassa kyllä riittää kateltavaa useammaksikin kerraksi :)

  5. Ihanalta reissulta vaikuttaa! Kun joku tuossa totesi, että Roomassa riittää nähtävää useammaksi päiväksikin, niin toisenlainen ”ennätys” on ehkä, kun yhdeltä risteilyltä teimme päiväretken Civitavecchiasta Roomaan (kun siipalta oli kaupunki jäänyt aikaisemmin kokonaan väliin) ja kiersimme päivässä pääjutut. Hiukan hengästytti lopuksi, mutta kävihän se noinkin :-)

  6. Meri
    | Vastaa

    No nii tulihan luettua vinkkiä jos toistakin täältä, hitusen valmiimpana huomiseen läthöön… Kiitos! :)

    • Anne
      |

      Kiva, että oli hyötyä! Mukavaa matkaa :)

Leave a Reply