Kaksin maailmalla – reissuselfieitä rapakon takaa

Julkaistu Kanada, Matkakuvat, Pohjois-Amerikka, USA | 10

Eilen aamulla laskeuduttiin turvallisesti takaisin Suomen maankamaralle. Aikaeroväsymys vaivaa pahimman kerran ja edessä oleva miljoonan reissukuvan läpikäyminen tuntuu niin uuvuttavalta hommalta, että aloitetaan vähän jollain kevyemmällä.

Matkustetaan lähes poikkeuksetta Maken kanssa kahdestaan ja siitä johtuen kamerat täyttyvät lähinnä kuvista joissa esiintyy joko jompikumpi meistä tai ei kumpikaan. Maailmalla matkustaessa olisi kuitenkin ihan kiva ikuistaa välillä meidät molemmat potretteihin, että voidaan sitten vanhana ihastella ja näyttää muille kuvia kuinka ollan kierretty milloin missäkin päin maapalloa. Usein raahataan mukana jalustaa, joka helpottaa yhteiskuvien ottamista, mutta valitettavan usein ollaan yksinkertaisesti vain niin laiskoja ettei jakseta lähteä asettelemaan jalustaa. Lisäksi esimerkiksi nähtävyyksillä, joissa on paljon muutakin porukkaa paikalla, jalustan laittaminen voi olla muutenkin vähän hankalaa (ja joskus jopa kiellettyä).

Onneksi ongelmaan on helppo ratkaisu – selfiet. Pariselfiet, tai miksi niitä nyt voisikaan kutsua. Meillä on myös käytössä Samyangin 8mm kalansilmäobjektiivi, joka helpottaa parikuvien ottamista huomattavasti. Sen lisäksi vanha, reissussa rähjääntynyt GoPro-kameramme on myös usein pahimmassa hädässä auttavana tahona.

Staten Island ferry ja Manhattanin pääty

Brooklyn bridge

Mont-Royal, Montreal

American Museum of Natural History (Night at the museum-museo)

Brooklyn bridgen juurella

New Yorkin High Line-puistossa

Jossain päin Manhattanin financial districtiä

Wall St.

Ja tässä nähdään, minkälaisia niistä kivoista parikuvista tulee kun käytössä on joku muu kuin kalansilmäobjektiivi. Tämä mainio festarikuva napattiin Montrealissa Canonin IXUS-digipokkarilla, joka sekin usein kulkee matkassa mukana – se ei vain oikein sovellu ikuistamaan meitä kahta samoihin raameihin!

10 Responses

  1. Hauska postaus :D On kyllä kätevä tuo kalansilmälinssi. Pitäisi varmaan hommata. Aivan liian vähän tulee otettua reissuilta yhteiskuvia.

    • Anne
      |

      Se on kyllä osottautunut hyvin käteväksi linssiksi. Tykkään muutenkin sen tuomasta pyöreästä efektista kuviin, vaikka kaikkia se ei toki miellytä.

  2. Kiva postaus! Tuo on kyllä totta, että niitä yhteiskuviakin on kiva välillä ottaa muistoksi. Pariselfiet siis meilläkin harrastus :). Vaikka ne on hienoja myös (kalansilmä olis kyllä tosi kätsy!), niin niitä enemmän taidan silti tykätä sellaisista kuvista missä on vähän erilainen kuvakulma, kuten teillä tuossa kuvassa Manhattanin financial district -kuvassa. Hauska kuva!

    • Anne
      |

      Joo, pidemmän päälle selfiet käyvät kyllä aika yksitoikkoisiksi! Silloin voi onneksi käyttää jalustaa – jos vaan jaksaa sen viritellä.. :)

  3. Hauskoja :) Toi kalansilmä on just hyvä!

  4. Hauskoja kuvia! Ja tuttu juttu meillekin, haluttaisiin kuvia kahdestaan, mutta sitten jos joku vieras ottaa sen kuvan, niin ainakin itse menen ihan kipsiin ja jotenkin tulee huonoja kuvia kun pitää onnistua kerralla. Ja sitten ei kehtaa heti itse ottaa pariselfietä perään, jos se kuvaaja on vielä siinä paikalla :D Meillä on kyllä varmasti ainakin sata reissuslefietä, otan niitä melkein joka paikassa. Tai siis mies ottaa, kun sillä on pidempi ”selfiekäsi” ;)

    • Anne
      |

      Joo, mua myös vähän ahdistaa pyytää tuntemattomia ottamaan kuvia kun aika usein ne sitten jotenkin epäonnistuu, joko itse näyttää tyhmältä tai sitten kuvan ottajalla on vaikeuksia käyttää kameraa/ottaa kuvaa jossa jopa näkyisi jotain muutakin kuin kuvattavien jalat.

  5. ihania selfieitä teistä! Mä haluan myös tuollasen fisunsilmän seuraavalle reissulle mukaan, vaikka ei millekään pariselfieille olekaan kysyntää omalla kohdalla :D

    • Anne
      |

      Sillä saa ihan hyviä selfieitä pelkästään omastakin naamasta ;)

  6. Sanna Wallenius
    | Vastaa

    Niin ne muutkin! Onneks en ole ainoa! :-D Ootte söpöjä… <3

Leave a Reply