MATKA 2016 – 4+1 syytä lähteä messuille

Julkaistu Matkailuala | 3

Helsingissä vuosittain järjestettävät matkamessut ovat monelle alan toimijalle vuoden kohokohta. Messuilla käydään paitsi verkostoitumassa ja ylläpitämässä suhteita, myös kuulemassa uusista alan trendeistä, tulevaisuudennäkymistä ja muista ilmiöistä – ja tietysti haalimassa uutta asiakaskuntaa. Opiskellessani matkailualaa Haaga-Heliassa, ohjelmaamme kuului vuosittain vierailu matkamessujen ammattilaspäivillä, joka onkin mielestäni alan opiskelijoille mahtava mahdollisuus kurkistaa syvemmälle matkailubisnekseen. Joskus luokkatovereilta kuului nurinaa messuille lähtemisestä, mutta valmistautumalla ja asennoitumalla oikein messuista voi saada hyvinkin paljon irti. Halusinkin siis listata muutaman kannustavan syyn lähteä MATKA 2016 -messuille!

Kuulet alan uusista tuulista – idea opinnäytetyöhön?

Matkailuala elää ja kehittyy koko aika, samoin kuin asiakkaamme eli matkailijat. Tulevaisuutta kukaan ei pysty tarkalleen ennustamaan, mutta jonkinlaisia visioita ja ideoita voidaan kehitellä seuraamalla kuluttajakäyttäytymistä. Monia trendejä on ollut jo pitkään havaittavissa esim. digitalisaatioon ja teknologian kehitykseen liittyen, varsinkin kun nykysukupolvi, eli tulevaisuuden matkailijat, ovat niin diginatiivia porukkaa. Torstaina 21.1. ammattilaispäivien ohjelmassa onkin heti aamun ensimmäisenä Digitalisaatio ja matkailuala – mitä vielä opittavaa? -seminaari. Samaan aikaan Sonera Inspiration Stagella puhutaan Matkailun trendeistä ja tulevaisuudesta. Asiantuntijapaneelissa on puhujina henkilöitä mm. Finnairilta, Finnmatkoilta, Faralongilta ja Visit Finlandilta. Uskon, että aika kutkuttavaa keskustelua on tiedossa!

Perjantaina aamupäivällä järjestetään myös opiskelijatapahtuma klo 11.00-12.30: ”Matkailu on kivaa – mutta mistä se raha oikein tulee?”.

Oikeastaan tutkailemalla torstain ja perjantain ohjelmia, voi selkeästi huomata mistä alalla nyt kohistaan – puhutaan startupeista, Aasian matkailutrendeistä, GLBT-matkailusta, digitaalisista vaikuttajista ja tietysti – matkabloggaajista yritysmarkkinoinnissa. Jos en olisi torstaina ja perjantaina töissä muualla, istuisin varmasti jokaisen näistä seminaareista! Erilaisista seminaareista voi myös saada intoa ja ideoita esimerkiksi opinnäytetyön aihetta varten. Kannattaa siis pitää silmät ja korvat auki ja tehdä muistiinpanoja.

Ammattilaispäivien ohjelmaan voit tutusta tarkemmin täällä.

Ovi matkailualan maailmaan – verkostoidu!

Vuosi sitten messuille lähtiessäni olin päättänyt, että päättömän ständiltä toiselle haahuilun sijaan yritän saada oikeasti jotain aikaiseksi ja se ”jotain” oli työharjoittelupaikka. Moni opiskelija tuntuu ämpyilevän harjoittelupaikan etsimisen ja saamisen kanssa. Harvoin se tipahtaa taivaasta nenäsi eteen, joten rohkeasti vaan juttelemaan yritysten edustajille ja kysymään harjoittelumahdollisuuksista! Matkamessut on oiva mahdollisuus käydä ”näyttämässä naamaa”. Kannattaa tietysti etukäteen vähän pohtia, minkälaisessa yrityksessä haluaisi harjoittelunsa suorittaa – itse kiersin erilaisten matkatoimistojen ständejä, joista sitten yhteen otin messujen jälkeen yhteyttä ja harjoittelupaikka napsahti.

Harjoittelupaikan lisäksi on muutenkin järkevää käyttää messut käyntikorttien sujautteluun, sillä ei koskaan tiedä, kuka sieltä jälkikäteen saattaakin ottaa yhteyttä. Opinnäytetyöasiaa sivusin jo edellisessä kohdassa – varsinkin, jos joku idis opparille jo löytyy, mutta toimeksiantaja uupuu, voi ideaansa käydä esittelemässä messuilla sopiville yrityksille. Tietysti aina siinä ständillä ei välttämättä seiso sellainen henkilö, jolla olisi tietoa tai päätäntävaltaa näiden asioiden suhteen, mutta saat varmasti ainakin yhteystiedot oikeaan henkilöön.

Harjaannu messu- ja tapahtumakävijänä

Businessmaailmaan oleellisesti kuuluu erinäiset tapahtumat ja messut, joissa milloin käydään kilistelemässä skumppaa yhteistyökumppaneiden kanssa tai kokoonnutaan esittelemään omia tuotteitaan ja palveluitaan potentiaalisille asiakkaille. Messut ovat nyt ja tulevaisuudessa hyvä kaupankäynnin kenttä, jossa kannattaa oppia liikkumaan kuin kala vedessä. Messuihin kannattaa valmistautua hyvin ja pistää mielenkiintoiset firmat ja tärpit itselleen valmiiksi ylös, muuten messupäivä menee helposti toimettomana haahuiluun ja kotiin lähtee ns. tyhjin käsin, jos esitteillä turvoksiin täytettyjä paperikasseja ei lasketa. Opiskelijana messuihin voi käydä vielä varovaisesti tutustumassa ilman suorituspaineita, mutta matkailualalla tulevaisuudessa joutuu aivan varmasti ainakin jossain vaiheessa lähteä johonkin alan tapahtumaan solmimaan uusia asiakassuhteita, joten harjoitusta taustalla kannattaa olla.

Lisäksi Helsingin matkamessut ovat hyvä harjoituskierros ennen esimerkiksi Berliinin jättimäisiä ITB-messuja varten, joissa sitä vasta avuttomaksi itsensä tunteekin, kun ensimmäistä kertaa menee!

Matkusta rennosti maailman ympäri – vältä tylsä päivä campuksella

Luokkaretket on aina kivoja, kun pääsee ulos luokkahuoneesta ja campukselta! Matkamessut on mukava alan tapahtuma, jossa voi ”työajalla” rentoutua erilaisten ohjelmanumeroiden ja muun toiminnan ääressä. Pienellä budjetilla elävälle opiskelijalle matkat kaukomaihin ovat usein valitettavasti vain kaukainen haave, mutta ehkä reissukuume motivoi pistämään tikkua ristiin opintojen ja uran rakentamisen suhteen, että pikkuhiljaa ne haaveet alkavat muuttua todeksi. Erilaiset kilpailut ja arvonnat messuilla saattavat ollakkin opiskelijan avain matkalle – voit esimerkiksi #tempautua toiseen maailmaan ja voittaa mahtavia matkapalkintoja!


+ 1 Pääset tutustumaan helposti matkablogien maailmaan!

Vaikka matkabloggaajat on ruvettu huomioimaan messuilla jo viimeisen parin vuoden aikana melko hyvin, niin tänä vuonna meillä on ilo olla esillä vielä entistäkin enemmän!

Käy tutustumassa suomalaisten matkabloggaajien luomaan Travel Bloggers Give Back -hyväntekeväisyyskirppikseen, jossa kaupitellaan kaikenlaista reissurompetta. Kirppis järjestetään Matka 2016 -messuilla lauantaina 23. tammikuuta 2016 kello 13–16 ja mahdollisesti myös sunnuntaina 24.1.2016 kello 12–14 jos tavaraa riittää. Myyjäiset sijaitsevat Rantapallon lavan välittömästä läheisyydestä.

Tänä vuonna messuilla on myös mukana matkabloggaajien oma Blogipaviljonki! Bloggaajat löytää osastolta 7e30. Tulkaahan hyvät ihmiset sitten sinne tervehtimään meitä kaikenmaailman bloggareita ja vaihtamaan reissukuulumisia. Markuksen kanssa olemme Blogipaviljongilla sunnuntaina klo 14-18. Meiltä saat raskaamman musiikin sävyttämät reissuvinkit ja festaritärpit ensi kesälle!

Viime vuonna vietin matkamessut hyvin tiiviisti #nbeFinlandin parissa isäntäbloggaajana. Aiempina vuosina olen ollut messuilla ihan tavan asiakkaana ja tänä vuonna on aika kokeilla siipiäni siellä tiskien toisella puolella, ihan päivätyöni merkeissä kuin blogihommissa.

Vapaata on siunaantunut messuviikolla keskiviikoksi ja sunnuntaiksi. Olen kuitenkin nbe:ssä mukana ns. half-boardina ja pääsen ottamaan osaa maksuttomasti keskiviikon Workshop-päivän Blog Labeihin, jotka molemmat keskittyvät pitkälti blogilla rahan takomiseen. Sunnuntaina meidät sitten löytääkin Blogipaviljongilta, kuten jo mainitsin.

Kiireinen viikko edessä – nähdään siis matkamessuilla!


3 Responses

  1. Jee, sunnuntaina oon lippuarvonnan voittaneena tulossa ekaa kertaa matkamessuilemaan, joten täytynee tulla teidän kojulle morjenstamaan! :D

    • Anne
      |

      Mahtavaa, tuu ihmeessä! :D Jokunen vuosi jo toistemme blogeja seurattu – olis kiva vihdoin nähdä ihan kasvokkain :)

  2. Kiitos Anne TBGB:n maininnasta :) Huikea messuviikko on kyllä edessä ja upea on myös tämä blogipavinljonki tempaus! Harmi ettei ole mahdollisuutta jakaantua kahteen paikkaan yhtäaikaa, mutta mahtavaa, että lukijoille on parikin erilaista kohtaamispistettä bloggaajienkin kanssa :)

Leave a Reply