Minireissu Poznańiin

Julkaistu Eurooppa, Puola | 28

Pari viikkoa sitten lähdin lyhyelle viikonloppuvierailulle Poznańiin, yhteen Puolan vanhimmista kaupungeista. Paikka oli tuttu kolmen vuoden takaiselta Euroopan roadtripiltä, mutta silloin vierailu oli niin pikainen, ettei ehditty käydä edes kaupungin keskustassa tutustumassa. Tällä kertaa aikaa oli vähän enemmän – kaksi päivää ja yksi yö, joten odotin minireissua innolla. Olin innokas myös siitä syystä, sillä samaan aikaan kaupungissa olivat vierailemassa NBE:ssä tammikuussa 2015 tapaamani brasilialaiset – Marcela ja Felipe Fotostrasse-blogista, sekä Andre ja Dani Viagem Criativasta.

Erinomainen viikonloppu vieläkin erinomaisemmassa seurassa siis edessä!

Päätin matkustaa Gdańskista Poznańiin PolskiBussilla (puolalainen Onnibus) ja takaisin tulin junalla, eli PKP:n kyydissä. En ollut aikasemmin vielä matkustanut pitkiä matkoja paikallisliikennettä käyttäen, joten reissuun lähtö vähän jännitti – lauantaiaamuna piti olla Gdańskin pääasemalla jo seitsemän aikaan nousemassa bussiin. Onneksi huoleni kuitenkin osoittautu turhaksi ja linja-autolla puksuttelu oli oikein mukavaa.

Liput olin ostanut kätevästi netistä etukäteen, niin junaan kuin bussiinkin – ja näin se kannattaakin tehdä, sillä siten ainakin takaa paikkansa eikä jää laiturille ruikuttamaan. Bussilla matka Gdańskista Poznańiin kesti 5 tuntia, junalla sama taittuu neljässä. Bussilippu maksoi hurjat 17 zlotya (noin 4 euroa), juna sen sijaan oli vähän kalliimpi – päälle 40 zlotya (noin 9 euroa), ja siellä joutui olemaan vähän silleinä suolassa, joten suosittelen mieluummin bussia.

Saavuin Poznańiin puolenpäivän jälkeen, ja navigoin suoraan vanhasta kaupungista varaamaani majoitusliikkeeseen, Tey Hosteliin. Hostelli sijaitsee ihan vanhankaupungintorin nurkalla, joten sijainti oli mitä mahtavin. Yksi yö kahdeksan hengen mixed dormissa maksoi 30 zlotya (noin 7 euroa). Ei ollut hinnalla pilattu. Sovin tällit brasilialaisten kanssa vanhankaupungintorille kaupungintalon eteen, mutta koska saavuin sen verran myöhään, turisteja hauskuuttava jokapäiväinen show jäi minulta näkemättä – joka päivä klo 12 keskipäivällä kaupungintalon seinästä kurkistaa ulos kaksi mekaanista vuohta, jotka lyövät päitänsä yhteen. Kyseinen ilmiö jäi myös valitettavasti näkemättä seuraavana päivänä, koska olimme toisaalla, mutta ensi kerralla Poznańissa vieraillessa täytyy yrittää olla paikalla H-hetkenä.

Brasilialaiset olivat Poznańissa blogireissulla, joten heidän mukanaan oli mukava opas Poznańin matkailutoimistosta. Lyöttäydyin remmiin ja lähdimme oppaan johdolla tutustumaan yhdessä keskustan nähtävyyksiin.

poznan, visit poznan, old town poznan, poznanin vanhakaupunki, stary runek, stare miasto

poznan, visit poznan, old town poznan, poznanin vanhakaupunki, stary runek, stare miasto

poznan, visit poznan, old town poznan, poznanin vanhakaupunki, stare miasto

Archcathedral Basilica of St. Peter and St. Paul, poznan cathedral island, katedraalisaari, poznan, visit poznan

Kävelimme vanhasta kaupungista katedraalisaarelle (Ostrów Tumski), joka on nimensä mukaisesti Warta-joessa sijaitseva saari, jolta löytyy katedraaleja. No, löytyy sieltä niiden lisäksi muutakin, kuten seudun historiaa esittelevä museo Brama Poznania. Vierailimme matkalla museoon Pietarin ja Paavalin katedraalissa, jonka rakentaminen aloitettiin aikoinaan joskus 900-luvulla. Toisen maailmansodan aikaan katedraali valitettavasti vaurioitui todella pahasti, joten sen nykyversio on varsin uudelleenrakennettu ja sliipattu, mutta kauniin kultaisen kappelinsa ansiosta ihan vierailun arvoinen.

Brama Poznania sen sijaan oli katedraalisaaren erikoisin ilmestys – täysin moderni rakennus, joka kätkee sisäänsä kävijöitään aktivoivan museon. Saimme korvalappustereot mukaamme ja kiertelimme museossa kuuntelemassa selostusta Poznańin historiasta. Museossa pystyi myös ropeltamaan kaikenlaista härpäkettä ja ihmetellä kiikareilla katedraalisaaren näkymiä. Sen verran mitä olen Puolassa museoissa käynyt tuntuu, että niissä aina mennään kyllä juurta jaksaen aivan elämän alkulähteille ja jos haluaa kuunnella ja perehtyä ihan kaikkiin stooreihin, museokäyntiin pitäisi varata koko päivä. Vaikka olenkin historiasta kiinnostunut, olin museossa enemmän haltioissani sen arkkitehtuurista. Peruslippu museoon maksaa 15 zlotya (noin 3,5 euroa).

poznan, visit poznan, brama poznania ichot, poznanin nähtävyydet, cathedral island, katedraalisaari

visit poznan, poznan, brama poznania ichot

Mural na Śródce, poznan, visit poznan, poznan sightseeing, poznanin nähtävyydet

Museovierailun jälkeen palasimme ”mantereelle” ja kävimme katsomassa yhtä Poznańin erikoisuutta, 3D-seinämaalausta Mural na Śródcea. Tarkkasilmäisempikin kulkija joutuu hetken zoomailemaan onko kyseessä oikea rypäs asuintaloja, vai vain taidokas seinämaalaus. Hauskan maalauksesta tekee myös seinällä sijaitsevat oikeat ikkunat, jotka luovat kolmiuloisuutta lisää. Poznańin vanhan kaupungin kupeesta löytyi muutenkin kivasti katutaidetta ja kaikenlaista mielenkiintoista kuvattavaa.

poznan, visit poznan, old town poznan, poznanin vanhakaupunki, stare miasto, katutaide

Päivä Poznańissa alkoi kääntyä illaksi, joten laitoimme kamerat laukkuun ja suuntasimme myöhäiselle lounaalle (tai aikaiselle illalliselle). Kävimme jossakin panimoravintolassa vanhankaupungintorilla, joka oli ihan OK, mutta ei näin kasvissyöjän näkökulmasta ehkä se paras mahdollinen valinta. Söin illalliseksi pastaa, joka vaikutti käyneen mikrossa ennen pöytään tuloa.. Olut sen sijaan oli maukasta. Poznańista vaikuttaisi kuitenkin (kuten vähän joka paikasta Puolassa) löytyvän ihan hyvin kasvis- ja vegaaniruokailijoita suosivia paikkoja.

Illalla lähdimme porukalla kiertelemään pubeja – kävimme hevimestassa Kultowassa, ja omituisen neuvostoliittohenkisessä Proletaryatissa, jossa seiniä koristi Lenin-taulut. Illan vaihduttua aamuyön pikkutunneille kävimme hakemassa puolalaisten suosimaa yöpalaa – zapiekankaa. Itseasiassa söin zapiekankaa vasta ensimmäistä kertaa Puolaan muuton jälkeen! Kömmin lopulta kuorsauksen täyttämän dormin nurkkasänkyyn hyvillä mielin pitkän, mutta onnistuneen päivän jälkeen. Seuraavalle päivälle oli tiedossa vielä visiitti keskitysleirimuseoon, ja siitä lisää sitten seuraavassa postauksessa. Pysykää kuulolla!

Museo- ja kaupunkikierroksen sekä lounaan tarjosi Poznan.travel.


Short summary in English

Couple of weeks ago I visited Poznań for the weekend. My fellow travel blogger and metalhead friends from Brazil were visiting the place, so I hopped on PolskiBus in Gdańsk and arrived in Poznań 5 hours later. I had visited the city few years back once, but it was such a short visit, that we didn’t even make it to the city centre then. This time I had two days and one night, which was much more time to explore Poznań.

On the first day, we explored together with a guide from Poznan.travel some of the main sights of Poznań Old Town and the Cathedral Island. We paid a visit to St. Peter’s and Paul’s Cathedral to see The Golden Chapel, and learned about Poznań’s history in Brama Poznania museum, which architecture I think I was more interested in. We saw famous 3D mural and enjoyed a late lunch in a brewery restaurant. In the evening it was time for some drinks – we went to Kultowa, a rock / heavy place in the heart of the Old Town and Proletaryat, a weird Soviet style pub with paintings of Lenin and extremely cheap beer. Late night snack was of course, what else, than a zapiekanka.

I stayed in 8 bed mixed dorm in Tey Hostel, which is located in the Old Town, just round the corner from the Old Town Square. One night was 30 zlotys (around 7 euros), so not bad at all. PolskiBus from Gdańsk to Poznań cost 17 zlotys (around 4 euros), and I took the PKP train back, ticket was something like 40 zlotys (around 9 euros) – bit expensive, and the journey was only one hour shorter than by bus.

Next day we headed to concentration camp museum Fort VII – but about that I will tell more in the next post. Stay tuned!

Tour of the city & daytime activities were offered by Poznan.travel.

28 Responses

  1. Tosi hieno tuo 3D-seinämaalaus! Ja ei ole hinnalla pilattua tuo matkustaminen ja yöpyminen Puolassa, ei. Ihan tuntematon paikka tämä Poznan – siis olen kuullut joskus, mutta en ole käynyt. Tuo Braman museo kuulostaa ihan varteenotettavalta paikalta.

    • Anne
      |

      Juu, täällä on kyllä reissaaminen verrattain edullista. Moni ei taida tajutakaan, miten edullista täällä oikeastaan onkaan matkustella. Lisäksi kun syöminen ja juominenkin on niin edullista. No, itsehän tietysti tuhahtelin tuota junalippuakin ostaessani, että onpas saatanan kallista, kun samalla rahalla saisi kassillisen ruokaa kaupasta.. mutta euroihin kun kääntää, niin ei se sitten lopulta tuntunut niin pahalta. :D

  2. Puolasta löytyisi varmasti kaikenlaista nähtävää. Tota 3D talomaalausta joutui kyllä hetken tuijottamaan ihan näin ruudultakin. Noi julkiset kulkuvälineet ei hirveesti innosta mut Puolaan vois hyvin tutustua kun saa aikaiseksi tehdä Itämeren kiertoajelun.

    • Anne
      |

      Puolassa autoilulle suositukset! No, omat kokemukset on kolmen vuoden takaa ja välillä tiet oli aikamoista perunapeltoa, mutta kuluneiden vuosien aikana infraa on täällä paranneltu ja paikasta toiseen siirtyminen helpottunut uusien motareiden myötä. Ja nähtävää kyllä riittää!

  3. Voi että mä tykkään noista isoista muraaleista ja katutaiteesta! Upea varsinkin tuo Mural na Śródcea.

    Puolasta tykkään kyllä muutenkin, vaikka olenkin käynyt vain Varsovassa ja Gdansk/Sopot/Gdynia -akselilla.

    • Anne
      |

      Puola on kyllä mukava matkailumaa. Näin maan asukkinakin kiva reissata uusiin ja vanhoihin paikkoihin ”lomailemaan” – kuten tuonne Poznaniin. :) Täällä vaan riittää nähtävää niin tolkuttomasti!

  4. Voisin hyvin viettää miniloman Poznanissa. Tuo Mural na Śródcea on kerrassaan upea, piti oikein hetki tuijottaa tuota kuvaa :-)

    P.S. Puolan oluet ja vodka toimii matkahoukuttimena aina ;-)

    • Anne
      |

      Oluen ystävälle tämä on kyllä sopiva kohde. :D Täällä on erilaiset pienpanimo-oluet aika kovassa huudossa. Omasta pitäjästäkin löytyy kivoja erikoisuuksiin keskittyneitä paikkoja – ja reipas tuoppi humalaista kultaa maksaa vain pari euroa. Nam :) En tosissaan ole juonut olutta vuosiin, mutta tänne tultuani mieli on muuttunut!

  5. Hanneli / Duunireissaaja
    | Vastaa

    Puolassa tuli käytyä vuosituhanteen vaihteessa osana Itä-Euroopan roadtrippiä. Siihen aikaan tiet kulkivat läpi pienten kylien, jossa eläimet ja ihmiset kuljeskelivat puolelta toiselle autoista välittämättä. Tyypillistä oli että kapealla tiellä ajoi neljä autoa rinnakkain, kun ohittelut tehtiin siinä kohtaa missä satuttiin kohtaamaan. Hyvin mahtui pari henkilöautoa, bussi ja kuorma-autokin rinnakkain. Sillä hetkellä tiellä ei sentään tainnut olla kanoja.

    Mutta lähtisin koska tahansa uudestaan!

    • Anne
      |

      Onneksi nykyään tuo liikenne on täällä vähän rauhoittunut ja infraa parannettu, mutta jossain syvemmällä maaseudulla meno varmaan jatkuu vielä ihan samanlaisena. :D

  6. Puolasta löytyy kyllä vaikka kuinka paikkoja, mistä en ole kuullutkaan. Ihan mielettömän hieno tuo talon sivu!

    • Anne
      |

      Kyllä, tämä on erinomainen matkailukohde. Nähtävää riittää! :)

  7. On kyllä ihanaa kun katukuvassa on vähän rosoa, katutaidetta ja muita hauskoja yksityiskohtia! Suomessa kun on sitä niin vähän.

    • Anne
      |

      Katutaidetta löytyy myös omalta asuinseudultani tosi paljon, olin yllättynyt tänne tullessani, kuinka paljon seinämaalauksia ym. löytyy. Itse tykkään kovasti myös tuosta mainitsemastasi rosoisuudesta :)

  8. Todella makeen näköinen kaupunki. Ja toi 3D maalaus oli uskomaton! :D

  9. Aika hieno tuo 3D-seinämaalaus. Enpä olisi heti hoksannut sitä seinämaalaukseksi. Puolasta olen nähnyt vain Varsovan kauan kauan sitten. Siellä(kin) riittäisi mielenkiintoista nähtävää enemmänkin.

  10. Upein seinämaalaus, jonka olen hetkeen nähnyt. Pari kertaa hieraisin silmiä, ennen kuin luin tekstin. Vau. PolskiBus nauratti mua, jotenkin toi nimi kuulostaa höpsöltä suomalaisen korvaan. Joltain komedianimeltä. Tai sit mä oon vaan lapsellinen. :D

    • Anne
      |

      Lyhyt ja ytimekäs nimi, niin jää ainakin mieleen :D

  11. Hetken aikaa piti kieltämättä tuijottaa tuota 3D -maalausta. Pitäisihän tuonne päästä näkemään ne päitään yhteen lyövät vuohet :D Taitaa olla aika halpaa tosiaan Puolassa reissaaminen!

    • Anne
      |

      Edullista on tosiaan! Siksi tämä onkin oikein mainio kohde.. toisinaan pärjää jo Kaakkois-Aasian kohteille hintatasollaan. Ihan niin lämmin täällä ei kuitenkaan ole, mutta kaupunkireissuja saa tehtyä kivan edullisesti :)

  12. Lotta | Watia.fi
    | Vastaa

    Mua ei ole koskaan Puola houkutellut, mutta nää sun postaukset ovat kieltämättä saaneet pienen kiinnostuksen nouseman. Pitäisi joskus ottaa sellainen kunnon Euroopan road trip tai reilireissu, jolla pääsisi yhdellä reissulla näkemään monta hienoa maata.

    • Anne
      |

      Puola kannattaa kyllä ehdottomasti sisällyttää Euroopan roadtrippiin! Nähtävää riittää ja autoilu on helppoa.

  13. Tuo seinämaalaus on kyllä huikea! Lukot sillankaiteessa onkin sitten jo tavallisempi juttu, tätä nykyä :-)
    Vaikkei Puola koskaan oikein ykköskohteemme ole ollutkaan, niin yllätyimme kyllä monella tapaa positiivisesti Varsovassa äskettäin käydessämme.

    • Anne
      |

      Joo, mullakin ensimmäistä kertaa Puolassa (2013, roadtripillä) käydessä tuli jotenkin ihan yllätyksenä, miten hieno paikka tämä oikeastaan onkaan. Jotenkin mielikuvat olivat aika itä-eurooppalaisia, vaikka todellisuus onkin hyvin toisenlainen. Puola jaksaa kyllä yllättää aina kerta toisensa jälkeen, positiivisesti! :)

  14. Kauniita kuvia ja jäin ihan hurmioon tuosta 3D-maalauksesta. Haluun nähdä sen livenä! :)

  15. toi 3d-muraalion ihan huikee – tuijotin sitä epäuskoisena monta minuuttia!

  16. Puola onkin yks harvoista Euroopan maista missä en oo käynyt. Lontoosta lentäis kyllä n. £20 round trip. Tässä postauksessa oli kyllä hyvää matka inspistä! :)

  17. Reetta / Matkasto
    | Vastaa

    Olen kerran opiskelijareissulla ajanut bussilla Puolan halki, mutta ei ole juuri muistikuvia maasta. :D Varsovan neuvostohenkisiä kolosseja muistaakseni näkyi… Olen ymmärtänyt, että maasta löytyy myös idyllisempiä kaupunkeja, kuten Krakova. Keskitysleirit ja muut karmaisevat historian jäänteet jäisivät multa kyllä katsomatta… Hienoja kuvia olet kyllä ottanut! Puola kuuluu varmaankin niihin maihin, joka ei mielikuvissa herätä kauheasti intoa, mutta kun vaan saa aikaiseksi lähteä, on taatusti mielenkiintoinen kohde.

Leave a Reply