Mr. & Mrs. Salmela

Julkaistu Eurooppa, Viro | 23

Just married!

Tuossa muutama viikko sitten astelimme avioliittoon. Hurraa! Meidät vihittiin niinkin romanttisessa paikassa, kuin Vantaan maistraatti. Toimitus oli lyhyt ja ytimekäs, paikalla meidän lisäksi molempien vanhemmat ja kaksi todistajaa (kavereita). Kumpikaan meistä ei kuulu, ei ole ikinä kuulunut eikä tule ikinä kuulumaan kirkkoon, joten perinteiset (kirkko)häät olivat ehdoton nounou. Pois se meistä. Samoin kuin esimerkiksi valkeaan pukeutunut morsian – ei tule kuuloonkaan. No, annoin hieman myöten, ja laitoin kuitenkin tuollaisen valkoisen kukkasen tuohon rintapieleen ja Markuksella oli valkoinen mirri. Vihkimisen jälkeen kävimme porukalla ruokailemassa keskustassa ja kuten häiden jälkeen aina kuuluu, parin oli aika lähteä häämatkalle. Mikä olisikaan tämä eksoottinen ja romanttinen kohde, jonne rakastunut aviopari suuntaa? Malediivit? Lakshadweep? Hawaii?

Meidät tuntien moni olisi varmaan odottanut jotain todella repäisevää, mutta päädyimme lopulta tuttuun, turvalliseen, yksinkertaiseen ja edulliseen – Tallinnaan. No, onhan sekin etelässä – ainakin etelämmässä kuin Helsinki! Erinäisten työ- ja koulupakotteiden takia tyydyimme Tallinna-viikonloppuun, varsinaisen häämatkan odottaessa meitä maaliskuussa (lähdemme Japaniin). Tosin tuohon maaliskuuhunkin on vielä niin pitkä aika, että saatetaan keretä käydä jo parilla muullakin häämatkalla ennen sitä..

Hääviikonloppu oli pitkälti siis hyvin pelkistetty. Ei riehakkaita juhlia, ei hulppeita häämatkoja – omistettiin muiden kestitsemisen ja pitkien matkustusaikojen sijaan aika toisillemme.

Yksi kuva morsiamesta ja hiuksista pitää olla!

Normaalista matkustustyylistämme poiketen ajateltiin nyt kerrankin vähän panostaa ja ottaa parempi majapaikka, kun kerta naimisiin mentiin. Hotelliksi Tallinnasta valikoitui Swissôtel. Valkoiset lakanat, kylppäri ammeella ja saunaosasto – luksusta meille. Korkkareilla kävelystä turvonneiden jalkojen kanssa oli ihanaa mennä lämpimään kylpyyn ja nautiskella samalla vähän kuohuviiniä. Tähänhän voisi tottua, ajattelin!

Aamu valkeni Tallinnassa harmaana. Ei se onneksi kuitenkaan menoa haitannut. Swissôtelista on hyvät näkymät kaupungin ylle, vaikka maisema onkin kieltämättä hieman neuvostoliittolaisen oloista eikä ehkä niin kovin romanttinen tähän aikaan vuodesta. Hotellihuoneen hintaan ei kuulunut aamiainen, mutta laiskuuttamme emme jaksaneet lähteä metsästämään aamupalaa kaupungilta vaan nousimme hissillä pari kerrosta ylöspäin ja menimme hotellin ravintolaan. Melkoisen hintavahan se oli, mutta palvelu oli ystävällistä, köyhät ritarit maistuvia ja kahvia sai santsata ilmatteeksi. Swissôtelin aamiaisbuffaa on käsittääkseni kehuttu kovasti, tosin me tällä kertaa tyydyttiin ihan vaan tilaamaan listalta.

Hotellihuoneessa oli Cupsolo-kahvinkeitin ja ilmaiset sumpit. Markus niitä keitteli enemmän, omasta mielestäni nuo cupsolo-kahvit ovat vähän mauttomia joten keskityin enemmän skumpan ja valkkarin nautiskeluun (en toki heti aamusta). Huoneessa oli tietysti minibaari, mutta koska hinnat olivat sen mukaiset kuin niissä yleensä on, olimme ostaneet laivamatkalla parit pikkupullot iltaisella nautittaviksi. Tätä asiaa kyllä ihmettelen aina niin kovasti. Miten hotellihuoneen minibaarissa joku vesipullo voi maksaa esim 5 euroa? Siis käyttääkö joku niitä minibaarin tuotteita oikeasti?

Käytiin myös testaamassa hotellin uima-allasosasto. Altaassa oli (onneksi) ihanan lämmin vesi, jotain +31 astetta. Pienessä saunassa oli ikkuna, josta pystyi tiirailemaan maisemia. Allasosasto oli aika pieni, mutta viihtyisä ja oli kivaa, että sen käyttö kuului huonehintaan. Hotellissa oli tarjolla myös kaikenlaisia hoitoja, hierontaa yms. mutta emme perehtyneet niihin tällä kertaa sen enempää. Swissôtel on muutenkin kai vähän enemmän sellainen liikematkahotelli, kuin mikään 5 tähden hemmottelumesta, mutta kyllä se tämmöisille hieman lomaa ja rentoutumista kaipaavillekkin kelpasi. Ja varmasti niille bisnesmatkailijoillekkin, kun työpäivän päätteeksi pääsee vähän pulikoimaan. Tai vaikka kuntosalille tai ohjatulle joogatunnille, niitäkin näytettiin siinä allasosaston vieressä pidettävän.

Kelpasi kyllä kylpeä

Oltiin kyllä tyytyväisiä hotellivalintaan, vaikka se normaalisti pikkubudjetilla matkustavien lompakkoa kahdelta yöltä jonkin verran verottikin. Yksi asia mua jäi kuitenkin häiritsemään. En halua olla mitenkään pikkumainen, mutta varausta tehdessäni kaavakkeessa kysyttiin, onko kyseessä jonkinlainen ”special occassion”. Ruksin kohdan ”honeymoon”. Kuitenkaan hotellilla meitä ei muistettu tai huomioitu asian tiimoilta mitenkään. Vaikka joku pieni suklaa tai kuohuviini huoneessa olisi ollut kiva ylläri – tai edes chekkauksen yhteydessä asiasta onnittelu. No, tämmöiset asiat eivät ole itselleni mitenkään vakavia eikä reissu todellakaan mennyt sen takia pilalle, mutta ihmettelen, miksi varaustilanteessa tuollaista kysytään, jos siihen ei aiota reagoida mitenkään.

Mitä tulee hotellin palveluun muuten, olin kyllä todella positiivisesti yllättynyt kuinka helposti sain sähköpostin välityksellä tehtyä muutoksia meidän varaukseen. Alunperinhän meidän piti mennä vain yhdeksi yöksi, mutta sitten päätettiin olla koko viikonloppu. Viestittelin hotellin respan kanssa ja sain lisättyä yhden yön tosi vaivattomasti. Siitä iso plussa. Tai en tiedä, kai tuollainen voi olla ihan normaalia, mutta en itse ole tottunut vain saamaan erityisen hyvää palvelua majapaikoissa – yleensä kun majoitutaan sellaisissa mestoissa, joissa ei paljoa respassa hymyillä ja avaimet suurinpiirtein viskotaan päin naamaa (kunhan rahat on ensin revitty kädestä).

Voi olla, että mennään Swissôteliin toistekin. Sen verran kivaa meillä siellä oli. Täytyy kuitenkin sanoa, että jos tuollaisissa hotelleissa majoittuisi aina matkustaessaan niin jotain oleellista matkustuskokemuksesta jäisi ihan varmasti ennen pitkää puuttumaan. Hotellin mukavuuksiin on helppo tuudittautua ja siellä voi sulkeutua ns. oikealta maailmalta. Jossain katutasoguesthousessa tulee taas enemmän törmänneeksi paikallisen elämän ja arjen kanssa – mutta loppujen lopuksi riippuuhan se tietysti matkan motiivista, miten sitä majoittuu. Mutta olihan tuolla nyt oikeasti aika mukavaa. En valita – enkä vaihtaisi pois!

23 Responses

  1. ”joten keskityin enemmän skumpan ja valkkarin nautiskeluun (en toki heti aamusta)” – Ei kun heti aamusta nimenomaan pitää ottaa lasi kuohuvaa! Lähtee päivä kivasti käyntiin :)

    Mitä muuten tulee minibaarien tyhjentämiseen, niin eipä niitä todellakaan kannata käyttää. Paitsi tietty jos se kuuluu hintaan, niin silloin tyhjennän sieltä viinit ja kuohuvat. Muutaman kerran olen ihan kamalan janoissani kiskaissut oluen ja kiroillut sitten maksaessani sikahintaista pulloa uloskirjautuessa.

    • Anne
      |

      No, kieltämättä aamukahvin sijaan nautittu aamuviini tai -kuohuva kyllä piristää mukavasti :D

      Jos minibaarien hinnasto olisi kohtuullisempi, voisin sieltä joskus jotain nauttiakkin. En kyllä tiedä, mikä niissä on hinnoitteluperusteena – hinnat kun tuntuvat vain ajavan hakemaan naposteltavat ja juomat muualta.

  2. Onnittelut!

    Mä olen pari kertaa käyttänyt minibaaria. Kerran Romaniassa oltiin kävelty laukkujen kanssa varmaan joku viisi kilometriä helteessä, ja oltiin ihan läkähtymispisteessä, joten todettiin, ettei 3 euroa kaljasta ollut niin paha, etteikö sitä voisi maksaa (vaikka toki enemmän kuin baarissa). Suomessa on tultu jatkoille hotellin minibaarin luokse yökerhon mennessä kiinni… pitihän sitä kavereiden häitä loppuun asti juhlia! Iiro taas oli kerran työmatkalla vikana iltana todennut, että nyt voisi kalja maistua, mutta yksin ei jaksanut mihinkään baariinkaan lähteä. Intialaisen hotellin minibaarissa tuontiolut oli $10, minkä takia melkein jäi olut väliin, mutta sitten sieltä minibaarin takaosasta löytyi paikallisolut, $1…

    Mutta yleisesti luulen, että amerikkalaisliikematkailijat ovat tuohon hinnoitteluun syynä. Heillä kun ei ole päivärahoja vaan ”kulut katetaan”, joten minibaarista voi huolettomasti nauttia mitä haluaa ja laittaa sen jälkeen koko hotellilaskun firman piikkiin.

    • Anne
      |

      Kiitos! :)

      No, äärimmäisissä tilanteissa minibaarin hyödyntäminen sallittakoon :D Liikematkailijoillan yleensä firma maksaa, tosin nykyään kun eletään säästeliäitä aikoja on yritysten matkustuspolitiikka varmaan monessa aika tiukka. Tosin uskon, että minibaarin tyhjentäminen on kuitenkin kulujen pienemmästä päästä :)

  3. Katja
    | Vastaa

    Omaan tyyliin kuuluu aina ostaa omat juomat hotellille ja siirtää minibaarin tarjonta tylysti sivuun vierailun ajaksi :–D

    • Anne
      |

      Joo, tätä tehdään mekin! Minibaari on käytännöllinen, mitä tulee omien eväiden säilyttämiseen :)

  4. Wau! Onnittelut! :) Juuri noin pitääkin, mennä omaan tyyliin naikkariin jos on mennäkseen! Tuota hotellia olen useasti katsellut, kun joskus sinne on aika hyviä tarjouksiakin. Olipa kiva saada raporttia siellä yöpymisestä.
    Mukavaa toisen häämatkan odotusta ;)

    • Anne
      |

      Kiitos :)

      Kannattaa kyllä tarttua tarjoukseen jos sellainen osuu kohdalle, oli kyllä kiva hotelli ja ihan hyvällä paikallakin (ihan Viru-keskuksen vieressä). Tosin jonkun verran tuolta joutuu kylläkin talsimaan ihmisten ilmoille, esim. vanhaan kaupunkiin.

  5. sarrrri
    | Vastaa

    Tykkäsin tästä postauksesta kolmesta syystä:
    1) Ihania, onnellisia uutisia! Paljon onnea! <3
    2) Todella teidän näköinen hääkuva, just sellainen ettei voisi kuvitellakaan että kumpikaan olisi ikinä mennyt naimisiin kenenkään muun kanssa. Ja just oikein että omalla tyylillä, välittämättä mistään kirkkoperinteistä jos ei tunnu omalta. :)
    3) Swissotel on mahtava! Meille jäi viimeksi todella hyvät kokemukset siitä. (http://sarrrri.com/2013/12/swissotel-tallinn/) Tietysti olisi ollut kiva, jos olisivat tuon honeymoonin jotenkin huomioineet.. :P :)

    • Anne
      |

      Kiitos :) <3

      Mä muistankin lukeneeni tuon sun postauksen silloin kun siellä kävitte ja se oli yksi syy, miksi ylipäätänsä rupesin koko hotellia miettimään! :)

  6. Onnea vielä tätäkin kautta :) Ihanaa, kun piditte teidän näköiset häät, monet taipuvat siihen perinteiseen ”koska pitää”. Omalla kohdallakin olisi kauhean vaikea kuvitella valkoista häämekkoa päällä, kun päivästä toiseen lanttaa conssit ja farkut tai treenikuteet päällä menemään. Ja mitä minibaariin tulee, ainut paikka missä ne ovat kohtuuhintaisia on Aasia. BKK:n hotellisa olut oli ehkä 10% kalliimpi kuin kaupassa, joten sen raaski sieltä juoda. Singaporen matkalla huoneen hintaan kuului minibaari, kuten myös kahden tunnin ajan ilmaiset viinit/kaljat hotellin aulabaarissa – se vasta hyvä hotelli olikin :D

    • Anne
      |

      Kiitos! :) <3 Oman näköistähän se pitää olla. Heh, tuntui, että osa kuulosti hieman järkyttyneiltä, kun sanoin etten pistä valkoista hääpukua tai ei pidetä sen kummoisempia juhlia. Mitä sitä perinteitä vaalimaan jos ei muutenkaan ole kovin perinteikäs :)

      Ihme, että ei tuon enempää minibaarin hinnoissa nyhdetty lisää! Teille on sattunut hyvät hotellit :D

  7. Lena/lnd&beyond
    | Vastaa

    Onnittelut täältäkin! Ihanan omannäköinen vihkiminen teillä, kaikkien ei tarvitse tosiaan sitä tiettyä kaavaa noudattaa. Oon vähän samoilla linjoilla tuosta kirkosta kanssasi, ei ne kirkkohäät ole se ainoa oikea tapa todellakaan.

    Ymmärrän tuon hotellin honeymoon-rastin ja siitä aiheutuneen ristiriitaisuuden. Tuota matkan tarkoitusta kun kerran kysytään niin kyllä tuon tason hotellissa voi jotain pientä odottaakin. Eikä sen isoa tarvitse olla, ele on kuitenkin tärkeä. Eri asia olisi jos sitä ei oltaisi ollenkaan tiedusteltu.

    • Anne
      |

      Kiitos Lena :)

      Joo, jäin kyllä ihmettelemään, että miksi kysytään muttei huomioida. En sitten tiedä, olisikohan siihen vaikuttanut se, kun tein muutoksia varauksiin (yhden yön sijaan kaksi yötä). Jos sieltä varauksesta on sitten poistunut se raksimani honeymoon-kohta. No, mene ja tiedä! Siitä huolimatta, oltiin kuitenkin tyytyväisiä :)

  8. Paljon onnea!
    En oikein tavoittanut ajatustasi siitä, että majoittumalla hyvätasoisissa hotelleissa matkakohteesta jäisi jotain oleellista saavuttamatta. Hotelli kuitenkin on vain nukkumista ja peseytymistä varten, ja se elämä on jossain ihan muualla. Toisaalta enhän minä voi tietää, mitä olen jäänyt paitsi, mutta tuntumani olisi tällainen. :)

    • Anne
      |

      Tarkoitin lähinnä sitä, että hyvän hotellin palveluihin on helppo tuudittautua – esim. jäädä hotellin baariin, ravintolaan, tehdä ostoksia hotellin matkamuistomyymälässä – periaatteessa jos on tarpeeksi iso hotelli/resortti/kompleksi, ei sieltä tarvitse poistua ”oikeaan” maailmaan ollenkaan. :)

      Kiitos! :)

  9. jonahi
    | Vastaa

    Hurjasti onnea! Mun tutuista useampikin naimakaupat solminut on tehnyt sen nopealla aikataululla ja ilman hössötyksiä ja isoja juhlia, niinku mekin. Ehkä vähän haaveilin pienistä kesähäistä jossain niityllä tai metsässä, mutta ei kyllä ihan veny budjetti ja säätämishalut sellaiseen, ja hääjuhlat talvisaikaan ei jostain syystä nappaa yhtään. Ajateltiin nyt kuitenkin, että kestitään sukulaisia hiukan, ja pidetään ne kesähäät sitten samalla kertaa pikkuveljen rippijuhlien kanssa! Portugalin päässä ei kuitenkaan varmaan aleta kolmansia juhlia järjestämään :D

    • Anne
      |

      Kiitos! :) Ja onnea myös teille! Kyllä ne häät pitää olla oman näköiset – siinä ei ole järkeä, että vain muiden takia rupeaa järjestämään isoja juhlia. Itseään vartenhan sitä naimisiin mennään, eikä muita!

  10. Kaukokaipuun Nella
    | Vastaa

    Onnea ihan mahdottoman paljon <3

    • Anne
      |

      Kiitos <3

  11. Jenna
    | Vastaa

    Pakko onnitella näin jälkikäteen!! (:

    • Anne
      |

      Kiitos! :)

  12. […] aikaa Tallinnassa – edellisestä vierailusta olikin jo yli vuosi, kun kävimme kaupungissa minihäämatkalla. Halusin tällä kertaa välttää sen kaiken päättömän haahuilun, johon monesti sorrutaan, kun […]

Leave a Reply