Park Cytadela ja upea sotilashautausmaa

Julkaistu #cgtSociety, Eurooppa, Puola, Tuskaturismi | 24

Poznańissa kannattaa vierailla kaupungin pohjoispuolella sijaitsevassa Park Cytadelassa, joka on vanhan linnoituksen alueella sijaitseva jättimäinen puisto. Linnoituksen jäänteiden lisäksi sieltä löytyy ainakin sota- ja armeijamuseo, pari ravintolaa, ruusupuisto sekä upea vanha sotilashautausmaa. Puistoon pääsee helposti nousemaan Armii Poznań-kadulta portaita pitkin, joiden päässä näkyy vaikuttava monumentti muistuttamassa menneistä ajoista. Linnoituksesta ruvettiin muokkaamaan puistoa 1960-luvulla, ja nykyään se on listattuna yhdeksi Puolan merkittävimmistä historiallisista paikoista.

Puistosta melko iso osa on itseasiassa sotilashautausmaata, joka on jaettu eri osiin mm. kansallisuuksien ja sen perusteella, minä ajankohtana vainaja on kaatunut. Sotahistorian tuntemukseni on toistaiseksi vielä kovin alkeellisella tasolla, mutta oli mielenkiintoista kuunnella oppaamme kertomuksia siitä, miten jo hautakivissä olleista vuosiluvuista pystyi suoraan päättelemään, mistä kansannousun ajasta tai sodasta on ollut kyse (ei sinäällään yllättävä tieto kuitenkaan).

Olin tietysti tästä hautausmaavierailusta enemmänkin kuin mielissäni, ja brasilialaiset ystäväni Fotostrasse ja Viagem Criativa -blogeista olivat kivasti pelanneet päivän ohjelman meikäläisen hämäriä mielenkiinnon kohteita ajatellen. Hautausmaa oli niin laaja ja eri osioita oli paljon, niin uudempaa kuin vanhempaa, joten tutkittavaa ja kuvattavaa olisi todellakin riittänyt taas ihan koko päiväksi.

poznań, park cytadela, poznań fort, old garrison cemetery, fort winiary, world wars in poznań, war tourism

poznań, park cytadela, poznań fort, old garrison cemetery, fort winiary, world wars in poznań, war tourism

poznań, park cytadela, poznań fort, old garrison cemetery, fort winiary, world wars in poznań, war tourism

poznań, park cytadela, poznań fort, old garrison cemetery, fort winiary, world wars in poznań, war tourism

Vaaleat hautakivet olivat sotilashautausmaalta, jonne oli haudattu pääasiassa englantilaisia kaatuneita. Hautakiven muodosta pystyi päättelemään myös kansallisuuden – mikä oli minulle uutta tietoa. En nyt sitten kuitenkaan tietenkään tehnyt muistiinpanoja sen suhteen, mihin kansallisuuteen mikäkin muoto viittasi, mutta.. kaiken kuuntelemisen sijaan tapani mukaan keskityin lähinnä haudoilla kyykkimiseen ja kameralla zoomailuun. Suurin osa tänne haudatuista olivat kuitenkin sotavankeja 1. maailmansodan ajalta tai lentäjiä 2. maailmansodan ajalta.

poznań, park cytadela, poznań fort, old garrison cemetery, fort winiary, world wars in poznań, war tourism

poznań, park cytadela, poznań fort, old garrison cemetery, fort winiary, world wars in poznań, war tourism

poznań, park cytadela, poznań fort, old garrison cemetery, fort winiary, world wars in poznań, war tourism

poznań, park cytadela, poznań fort, old garrison cemetery, fort winiary, world wars in poznań, war tourism

poznań, park cytadela, poznań fort, old garrison cemetery, fort winiary, world wars in poznań, war tourism

poznań, park cytadela, poznań fort, old garrison cemetery, fort winiary, world wars in poznań, war tourism

poznań, park cytadela, poznań fort, old garrison cemetery, fort winiary, world wars in poznań, war tourism

Hautausmaalenkin jälkeen jatkoimme matkaa pidemmälle puiston uumeniin ja näimme mm. jäänteitä vanhasta linnoituksesta, jonka rakentaminen sijoittui Preussin kuningaskunnan ajalle 1800-luvulle. Linnoituksen nimi Fort Winiary viittasi aikaan, jolloin paikalla oli kasvatettu jonkinlaisia köynnöskasveja. Myöhemmin linnoitusta ruvettiin kutsumaan yksinkertaisemmin ihan vaan Poznańin linnoituksena.

Vuosien mittaan linnoitukseen tehtiin lisäyksiä ja sitä vahvistettiin, mutta toisin kuin Poznańin muita linnoitusosia, tätä paikkaa ei pistetty matalaksi toisen maailmansodan aikaan – vaan se itseasiassa palveli vielä Saksan armeijan viimeisen vastarinnan paikkana Poznańin taistelussa 1945, ennen kuin Puna-armeija sai paikan haltuunsa. Sodan jälkeen linnoituksessa suoritettiin julkisia teloituksia, joissa viimeisinä kohtalonsa sinetöi mm. saksalainen natsipoliitikko ja SS-mies Arthur Greiser. Pientä tuskaturismin vivahdetta tässäkin paikassa, siis.

poznań, park cytadela, poznań fort, old garrison cemetery, fort winiary, world wars in poznań, war tourism

poznań, park cytadela, poznań fort, old garrison cemetery, fort winiary, world wars in poznań, war tourism

Park Cytadela on ehdottomasti vierailun arvoinen kohde Poznańissa, ja siellä saa helposti kulumaan koko päivän jos haluaa käydä katsomassa museot ja kaiken mahdollisen mitä puisto tarjoaa. Aurinkoisena kesäpäivänä puiston nurmialueilla on varmasti myös mukava lekotella piknik-eväiden kera. Kävimme vielä lounaalla puistossa sijaitsevassa ravintolassa Umbertossa, joka oli ihan kiva, mutta aika täynnä ja jouduimme odottelemaan juomia ja ruokia pitkän tovin. Hintataso oli ruoan laatuun nähden hieman korkea ja palvelun hitaus sai laskua odotellessamme jo jonkinlaisen komediashown piirteitä, joten en ainakaan kovin nälkäisenä ja kiireisellä aikataululla kyseiseen ravinteliin lähtisi toiste.

Ensi kerralla kun käyn Poznańissa, menen varmasti puistoon vielä uudestaan viettämään päivää ja valokuvaamaan upeita hautausmaita. Puistoon voi kävellä Poznańin vanhasta kaupungista tai keskustasta helposti, vaikka matkaa saakin pienen tovin taittaa. Jos jalkojaan haluaa kuitenkin säästää varsinaisessa puistossa kävelyyn, niin sen edustalle pääsee myös mm. ratikalla tai bussilla numero 3 tai 10.


Short summary in English

My dear Brazilian friends (from Fotostrasse and Viagem Criativa) had arranged something spectacular for our second day in Poznań – visit to Citadel Park (Park Cytadela), which is a massive park in the northern part of the city centre, holding some most beautiful military cemeteries I have seen – and of which I was of course more interested in.

The Citadel Park is a place of historical moments, picture-perfect landscapes, museums, couple of restaurants and several monuments. The place originally had a fort (Fort Winiary), which played strategic part in the city’s defenses and was later called just as Poznań Fort. During Second World War the fort served as German army’s last point of resistance before the Red Army took over. After the war, it was a site for public execution by hangings – where also German SS man Arthur Greiser met his seal of destiny. Even bit of dark tourism hidden in there! In the 1960’s the fort was developed further into a park, which now serves great recreational area for citizens and visitors, steeping in history.

Park Cytadela is great place of interest to visit – and especially if you are a cemetery lover, since the Old Garrison Cemetery in the park has long, diverse lines of tombstones and graves, which one may explore for hours and hours. During my next visit in Poznań I will definitely go back to the cemeteries, as this time I felt I didn’t get enough just yet.

24 Responses

  1. Stacy Siivonen
    | Vastaa

    Hautausmaat ja puistot ovat mukavia paikkoja, ei niinkään haudattujen takia, vaan että ne tarjoavat tilaisuuden tutustua paikalliseen tipielämään. Kaikkein parasta on tietysti, jos sorsia ruokitaan pullalla ja saa rentouttaa hermojaan kvaakuntaa ja potpotusta kuunnellen. Euroopassa saattaa irrota helposti pähkinänakkelikin puun rungolta.

    • Anne
      |

      En kiinnittänyt tarkemmin huomiota puiston lintujen elämään, mutta kyllä niitäkin taisi siellä lennellä. :)

  2. Terhi / Muru Mou
    | Vastaa

    Tähän aikaan vuodesta hyvin spookyn oloinen paikka, jonne en kyllä pimeällä haluaisi tuonne mennä! Vanhoissa hautausmaissa on kieltämättä jotain kiinnostavaa, vaikka eihän ne mitään iloisen mielen paikkoja ole. Mutta sotilashautausmailla kyllä jotenkin tajuaa sodat konkreettisemmin, etenkin kun laskeskelee nuorien kaatuneitten ikiä…

    • Anne
      |

      Joo-o, niin kovin nuorena on miestä kaatunut sodassa, että hirvittää.. ikäväähän tietysti on, että edelleenkin sama touhu jatkuu eikä ihmiset tunnu oppivan sotimisesta yhtään mitään. :(

  3. Ansku BCN
    | Vastaa

    Hautausmaat ovat kiinnostavia ja kuvauksellisia, etenkin tälläiset vanhat! Liian nuoria miehiä makaa tuollakin…

  4. Onpa muuten tosi vangitsevia kuvia! Hautausmaat ovat kuvauksellisia ja mielenkiintoisia. Tavallaan niissä on myös tiettyä kauneutta.

  5. Kylläpä oli kaunista! Ja varsinkin tuo ihan vanha osuus hautausmaasta. Mahtaa olla kaunista iltavalossa, jos kaikki tuikut palavat.

  6. Hautausmaissa on kyllä joku oma viehätyksensä. Mutta mä tykkään vähän rähjäisemmistä paikoista, sellaisista missä hautakivet on puoliksi kaatumaisillaan ja hautoja on ihan vieri vieressä, vähän sekaisinkin.
    Aikoinaan mun siskon kanssa käytiin Reykjavikin vanhalla hautausmaalla myöhään talvi-iltana kävelemässä. Oli tietenkin pimeää ja matalat käppyräpuut näytti ties miltä hämärässä, aavemainen tunnelma!

    • Anne
      |

      Aah, Lontoosta löytyy paljon noita upeita vanhoja hautausmaita – jos olet sinne menossa, suosittelen ehdottomasti Highgatea :) Mustakin ne on tietysti kaikista ”parhaimpia”. Mutta on näissä vähän siistimmässä kunnossa olevissakin aina vaan sitä ihanaa hautuumaatunnelmaa!

  7. Lotta | Watia.fi
    | Vastaa

    Aavemainen mutta tunnelmallinen paikka. Jotenkin syksy vuodenaikana sopii tuonne vielä erityisen hyvin. Hautausmaat ovat mielenkiintoisia ja tunnelmallisia paikkoja, varsinkin vanhat sellaiset.

  8. Kauniisti oot saanut vangittua hautausmaan kauneuden :)

  9. Puolassa on taas kerran mielenkiintoiset ajat meneillään – toivottavasti kansannousut eivät tällä kertaa luo lisää hautoja maahan.

    • Anne
      |

      No, eiköhän koko Euroopassa tai koko maailmassa ylipäätänsä ole aika mielenkiintoiset ajat meneillään.. :(

  10. Tosi tunnelmallista, syyslehdet vielä korostavat tunnelmaa. Sotahistoria (kaikki maat, kaikki sodat) on kyllä mun akilleen kantapää yleissivistyksessä. Tapahtumat, vuosiluvut ja ihmiset menevät sekaisin. Pitäisi lukea enemmän, ihan jo Suomenkin sodista.

    • Anne
      |

      Olen aikoinaan kirjoittanut hissan lukiossa, mutta ei kyllä meikäläisen pääkoppaan ole jäänyt aiheesta juuri mitään.. joutuu nyt aikuisemmalla iällä taas vähän uudestaan tutustumaan!

  11. Valtava määrä pudonneita lehtiä maassa teki hautausmaasta entistä enemmän tunnelmallisen ja kuvauksellisen. Kauniisti patinoituneet hautakivet, mielenkiintoinen paikka. Puola on muutenkin kiinnostava maa.

  12. Kauniita kuvia! Vanhat hautausmaat ovat mielenkiintoisia paikkoja ja siellä voisi kuljeskella tuntikaupalla lukien hautakivien tekstejä ja miettien ihmiskohtaloita.

  13. Noora kurkela
    | Vastaa

    Ihanan vanhan näköistä! Jotenki tulee fiilis jostain leffoista..:) ihana tunnelma! Ja aivan älyttömän kauniita noi hautakivet monissa ja muutenkin kauniita paikkoja ja kuvia!

  14. Me tykätään puistoista ja hautausmaistakin, joten täällä voisi hyvin vierailla jos Poznańiin tulee joskus mentyä. Ja alkaa näiden sun juttujen perusteella vaikuttaa ihan potentiaaliselta käyntikohteelta!

  15. Oon vähän hassu, mutta miulla on hirveä kuolemapelko ja siten myös hautausmaat on ehkä karmivimpia paikkoja mitä tiedän. Tyhmää, I know, koska kaikkihan me kohta kuollaan, mutta teen koko ajan työtä fobiani voittamiseksi…Ehkä hautausmailla samoilu voisi auttaa?! :) Kuolleiden kohtaloiden miettiminen kuitenkin kiehtoo, ja hienoja kuvia sait!

  16. Mielenkiintoinen paikka! Itselle hautausmaista on jäänyt muistiin Belgiassa sijaitsevat ensimmäisen maailmansodan aikaiset eri maiden joukkojen isot hauta-alueet. Oli kauniita muistolehtoja.

    P.S. Poznanista kuullut pelkkää hyvää!

  17. Mielenkiintoisen oloinen paikka. Haustausmailla on aina niin paljon historiaa, ja niissä näkyy elämänjälki, että on aina jotenkin jännää käveleskellä siellä ja lukea vuosilukuja hautakivistä. Samalla voi jotenkin päästä historiassa taaksepäin. Itsekin kirjoittelin joku aika sitten haustausmaista.
    http://www.paulagaston.com/viinilaaksonviemaa/kalifornian-colmassa-asuu-enemman-kuolleita-kuin-elavia

  18. Sateenmuru
    | Vastaa

    Mielenkiintoista, pidän mielessä, kun seuraavan kerran Puolaan päädyn! Yleensä käyn matkoilla hautausmailla jonkun tietyn taiteilijan tms. haudalla, mutta tällaisia sotahautuumaita en ole nähnyt.

  19. Hautausmaat on jotenkin omimmillaan kun ei ole puissa lehtiä ja syksyisen harmaata. Mielenkiintoinen kohde!

Leave a Reply