Petra (osa 1/2)

Julkaistu Aasia, Jordania, Matkakuvat | 6

Näitä kuvia nyt Petrasta on taas siihen malliin, että päätin jakaa postauksen (ainakin) kahtia. Antaa kuvien puhua puolestaan, yritän pitää löpinät minimissä.

Maanantaina lähdettiin katsomaan Petraa. Oltiin sovittu yhden paikallisen taksikuskin kanssa päiväreissusta, jossa käytäisiin katsastamassa Petra ja Wadi Rumin aavikkoa. Päiväretki kahdelta maksoi 180 JD (noin. 186 euroa) + 100 JD kahdesta sisäänpääsylipusta Petraan. Retki sisälsi siis kuljetuksen, lounaan ja jeeppisafarin Wadi Rumin aavikolla. Apollomatkojen retki pelkästään Petraan olisi ollut 150 euroa/henkilö (sisältäen Petran sisäänpääsylipun) mutta tämä meidän valitsema vaihtoehto oli jonkin verran halvempi, saatiin ”kaksi kärpästä yhdellä iskulla” ja oltiin reissuun kyllä enemmän kuin tyytyväisiä!

Aqabasta Petraan kestää autolla noin 1,5-2 tuntia. Lähdettiin aamulla 7 aikaan liikenteeseen. Teillä ei ollut paljoa liikennettä, joten sai rauhassa ajella. Matkalla ihasteltiin maisemia ja pysähdyttiin kerran ottamaan kuvia. Taksikuskimme Issam kertoi Jordaniasta juttuja ja keskusteltiin kaikesta laidasta laitaan. Issam on jo 20 vuotta kuskannut turisteja ympäri Jordanian nähtävyyksiä joten kokemusta löytyi.


Ihan kuin Star Warsista!

Vähän ennen yhdeksää aamulla oltiin perillä Petrassa. Issam jätti meidät Petran visitor centrelle, josta otettiin liput. Lipussa lukee, että sisäänpääsy sisältää oppaan ja hevoskyydin Petran sisäänkäynnille, mutta todellisuudessa tilanne on ilmeisesti kuitenkin sellainen, että vaikka opaspalvelut ja hevoskyydit ovat ilmaisia on niiden jälkeen suotavaa antaa tyyliin joku 30 dinaarin tippi. No, me ei otettu opasta eikä hevoskyytiä, vaikka laukkaaminen arabianhevosella houkuttelikin. Lipuntarkastuksen lähellä oli kyltti, jossa luki että jos huomaat jonkinlaista eläinten kaltoinkohtelua, ilmoita siitä visitor centreen. Hevoset, aasit ja kamelit joita alueella näkyi näyttivät kyllä suurin osa olevan ihan hyvässä lihassa. Ilmeisesti sellainen tyyppi, joka kohtelee kaltoin eläimiään, ei sitten saa tulla alueelle tarjoamaan palveluitaan.


Sisäänkäynti / Ensimmäiselle etapille kuljettiin kanjonin läpi

Petra on UNESCOn maailmanperintökohde ja kaupunki, jonka nabatealaiset kaiversivat kallioon yli 2000 vuotta sitten. Kun käveltiin kanjonin läpi kohti kaupunkia, olotila oli sanoinkuvaamaton. Mahtipontiset kalliot saivat olon tuntumaan aika pieneltä. Haukottiin henkeämme ja kamera lauloi.

Lopulta saavuimme Al Khaznehille eli Indiana Jones ja Viimeinen ristiretki-elokuvastakin tutulle The Treasurylle. Tätä hetkeä oli odotettu! Valitettavasti kammioon ei päässyt sisään (ei päästy tutkimaan, onko siellä Graalin maljaa), mutta kuvaaminen ulkopuolellakin riitti ihan hyvin eikä siellä sisällä kuulemma ole mitään sen kummempaan nähtävää.

Meillä oli noin 4 tuntia aikaa kierrellä Petrassa, kunnes piti jatkaa matkaa seuraavaan paikkaan (lounaalle ja Wadi Rumiin). Neljässä tunnissa kerkesi nähdä kaikenlaista, mutta omasta mielestäni ei tietenkään tarpeeksi! Suurin osa ajasta meillä kului siihen, kun patikoitiin yhelle kukkulalle. Heikkojalkaisempi ihminen jättää kiipeämisen väliin ja käy tutustumassa alhaalla sijaitseviin hautakammioihin. Pelkästään niiden kiertämiseen luulisin kyllä vähemmänkin ajan riittävän.

Tosiaan lähdettiin kapuamaan vuoren seinämällä sijaitsevia portaita ja portaankaltaisia askelmia pitkin kohti huippua. Nousu oli aika jyrkkä mutta maisemat todella upeita! Oli myös mukavaa, kun oli vielä aamupäivä (kello oli tuskin kymmentä), niin ilma oli viileää. Kavutessa tuli hieman hiki, mutta onneksi ei ollut mitään kesän +40 asteen helteitä, niillä tuskin jaksaisi kiivetä yhtään mihinkään.

Ylös olisi päässyt aasinkin kyydissä, mutta tyydyttiin kävelyyn.

Korkealle kapuaminen oli aika hyvää siedätyshoitoa tälläiselle korkeanpaikankammoiselle. Välillä Markuksen piti taluttaa mua, kun jalat alkoivat tuntua spagetilta. Hengissä kuitenkin selvittiin ylös asti ja siitä lisää seuraavassa postauksessa. :)

6 Responses

  1. Amanda
    | Vastaa

    No ihan Star Warsia! Upeen näköstä. :)

  2. Kat
    | Vastaa

    OMG, mulle tuli ihan kylmät väreet ja tippa linssiin kun katsoi noita kuvia!!!!

    Vaikka tuo Lähi-Itä sektio ei itselle muuten pahemmin maistu niin tuo Petra on vieläkin niin väkevästi muistissa Indiana Jonesista, että olisihan tuo aivan mahtava nähdä.
    Aivan mahtavaa, huikeeta!
    Pahoittelen adjektiivitulvaani…

  3. Hanna
    | Vastaa

    Wow, aivan mahtavia kuvia! Petra lukeutuu kyllä kaikista maailman nähtävyyksistä ihan kärkipäähän niissä jotka haluaisin vielä joskus päästä näkemään. Ihan uskomatonta, että niin kauan aikaa sitten on osattu tehdä jotain tuollaista.

  4. Tiina
    | Vastaa

    Upean näköistä! On kyllä jännään paikkaan kaupunki aikoinaan pygätty! Taitavasti hyödynnetty rotkoja ja onkaloita…Hyvä kuulla, ettei sinne ole asiaa eläintenkaltoinkohtelijoille ja kissakin näyttää varsin hyvinvoivalta ja söpöiseltä :)

  5. Vau vau vau! Ihania kuvia kerrassaan. Tykkään. Taas yksi hyvä syy lukea matkablogeja: ne joskus myyvät kohdetta paremmin kuin mikään muu : )

  6. Anne
    | Vastaa

    Lena,

    Kiitos :) Ja hyvä, jos kuvani herättävät mielenkiinnon Petraa kohtaan!

Leave a Reply