Pikaturistina Porvoossa

Julkaistu Kotimaa, Porvoo | 3

Eilen erään bloggaamiskurssin johdosta ”jouduin” hieman tutustumaan Porvoon tarjontaan. Porvoossa oli ihanan aurinkoinen keli, jossa olisi tehnyt mieli lähteä tutkimaan enemmänkin esimerkiksi vanhaa kaupunkia!

Tällä kertaa pikaturistikierrokseni keskittyi kuitenkin campuksen vieressä sijaitsevaan Porvoon Taidetehtaaseen. Paikasta löytyy nimensä mukaisesti taidetta, mutta myös paljon kaikkea muutakin – mm.elokuvateatteri, kokous- ja tapahtumatiloja, kahviloita, ravintoloita sekä ostoskatu.

Kävin katsomassa kaksi pientä näyttelyä ja ottamassa vähän kuvia. Taidetehtaan toiminta vaikutti mielenkiintoiselta ja toivon, että pääsisin joku kerta tutustumaan siihen hieman lisää. Vaikka se sijaitseekin ihan kouluni vieressä, harvemmin sinne on tullut jalalla astuttua. Viimeksi taisin käydä paikassa kun olin pääsykokeissa 1,5 vuotta sitten – eikä silloinkaan paikkaan sen kummemmin tutustuttu.

Muutenkin vähän harmittaa, että olen opiskellut Porvoossa jo yli vuoden ja kaupunki on silti itselleni vielä aika vieras. Toki sitä nyt tietää vähän sitä sun tätä paikasta, yrityksistä ja toimijoista, mutta aika sormi suussa sitä olisi jos pitäisi lähteä kuljettamaan jotain tuttua Porvoo-kierrokselle. Nyt keväällä mulla on hieman rennompi aikataulu koulussa, joten toivoisin, että kerkeisin käydä tutustumassa kaupunkiin. Vaikka se vaatisi vähän aiemmin Porvooseen ajamista tai iltapäivällä tänne jäämistä, niin varsinkin aurinkoisina kevätpäivinä se voisi olla ihan mukavaa puuhaa.Tai mikä sitä estäisi tulemaan tänne vapaapäivänäkin tutustumaan? Meiltä Porvooseen ajaa alle puolessa tunnissa.

Muillekkin pk-seutulaisille (ja miksei pidemmällä asuvillekkin) suosittelen Porvoota päiväretken kohteeksi. Ainakin kesällä täällä sattuu ja tapahtuu vaikka mitä ja joen rannalle aukeaa ihania terasseja. Vanhasta kaupungista löytyy myös vaikka mitä. Valitettavasti Helsingissä ei ole varsinaista omaa vanhaa kaupunkia, joten matkailijatkin ohjataan Porvooseen. Kannattaa tulla tutustumaan! Mä ainakin aion ottaa tämän kevään agendaksi Porvooseen tutustumisen, vaikka pala palalta.

3 Responses

  1. Tiina
    | Vastaa

    Hehe, nuo teräksestä tehdyt puut ovat mun vanhojen koulukaverien duuni, joka voitti Taidetehtaan kilpailun. Kävin sitä viime kesänä katsomassa ja on kyllä komean näköinen. Hyvä Taneli & Anssi :)

    • Anne
      |

      Hauska kuulla! Ne on kyllä aika vaikuttavan näköisiä. :)

  2. Hanna
    | Vastaa

    Mulla on kyllä suuri aukko sivistyksessä Porvoon suhteen, nimittäin en ole koskaan käynyt siellä! Melkeinpä nolottaa myöntää että näin on, nimittäin täältä Itä-Helsingistä sinne pääsisi hujauksessa, kun sehän on käytännössä katsoen ihan naapurissa :D Kaikki aina kehuvat Porvoota paljon ja mua on kyllä kovasti kiinnostanut mennä sinne, mutta ei ole vaan tullut vielä mentyä. Viimeistään kesällä on kyllä PAKKO korjata tämä asia!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.