Seikkailu merellä – huutonaurusta kuolemanpelkoon

Julkaistu Blogiyhteistyö, Laivamatkustus | 12

En ole ikinä kärsinyt merisairaudesta. Okei, joskus jos on ollut kova merenkäynti, on saattanut matkan jälkeen hieman keinuttaa, mutta en koskaan tule laivalla pahoinvoivaksi vaikka meno ei olisikaan kovin tasaista. Helsingin ja Tukholman väliä on vuosien mittaan tullut matkustettua laivalla kerta jos toinenkin, puhumattakaan Helsinki-Tallinna välistä, mutta en ole varmaan koskaan kokenut niin hirveää merenkäyntiä mitä taannoisella NBE-bloggaajille järjestetyllä matkalla oli.

Aloitetaan ihan alusta. Viking Linen paatti lähti satamasta ajallaan ja ilta laivalla tulisi vietettyä kaikenlaisen ohjelman parissa: buffetillallisella, opastetulla kierroksella ja mahdollisesti tutustumassa laivan karaokekulttuuriin. Jee, kivaa tiedossa, ajattelin. Meitä kun oli aika kansainvälinen porukka matkassa, niin pitäähän siihen perinteiseen laivamatkustuskulttuuriin tutustua perinpohjaisesti. Osa porukasta oli jäämässä pois Ahvenanmaalla ja osa meistä jatkoi Tukholmaan asti.

Vielä hymyilytti!

Ihka oma A-luokan hytti! Luksusta :)

Alkuilta kuluikin buffetissa, jonka jälkeen lähdettiin opastetulle kierrokselle tutustumaan laivaan Viikkarin edustajan Hannun kanssa. Opintomatkoilla kaikenlaisilla laiva- ja hotellivierailuilla on tullut käytyä aika paljon ja pelkäsin että opastus olisi samaa kuivakkaa power point-esitys neukkarissa -tasoa,  mutta onneksi Hannu otti meiltä heti ensimmäiseksi luulot pois kertoessaan että suuntaamme tutustumaan laivan komentosiltaan. Kierrokselle lähtiessä rupesin kuitenkin kiinnittämään huomiota, että laiva keikkuu puolelta toiselle melkoisesti.

Tutustuminen komentosiltaan oli kyllä tosiaankin melkoinen once in a lifetime-kokemus. Komentosillalla oli pimeää, jotta näkyvyys ulos pysyisi. Tietenkään pimeällä ei kyllä hirveästi ulos havainnoimalla voida nähdä mitään, joten laivan etenemistä ja muuta liikennettä seurataan lähinnä tutkien avulla. Jossain horisontissa oli kuitenkin nähtävissä toinen Tukholmaan suuntaava laiva, valot näkyivät aika pitkälle. Kauhistelin tutkan varassa suunnistamista, ja sain muistutuksen että ennen vanhaan laivan nokassahan piti olla kaveri lampun kanssa tähystämässä. Eipä siellä pimeässä silloin aikoinaan niitä jäävuoriakaan ihan hirveän nopeasti voitu havaita, jos lyhdyn avulla piti suurinpiirtein suunnistaa. Onneksi noita jäävuoria ei taida kuitenkaan ihan Itämereltä löytyä.

Komentosillalla tapasimme myös laivan kapteenin, joka kertoi lyhyesti mistä laivaa ohjataan ja muista aiheeseen liittyvistä asioista. Rehellisesti sanottuna en ihan hirveän tarkasti keskittynyt kuuntelemaan, sillä ne kaikki miljoonat nappulat ja muut härvelit veivät jakamattoman huomioni. Tämä paikka olisi kyllä ollut varmaan Markuksen mielestä tosi mielenkiintoinen, harmi että olin reissussa tällä kertaa yksin!

Brasilialainen Dani osoittautui karaokefaniksi

Valitettavasti kuitenkin komentosiltavierailun jälkeen pahin alkoi olla vasta edessä. Käytävillä kävellessä joutui välillä jo vähän ottamaan tukea seinistä, kun laiva keinui puolelta toiselle. Kierroksen loputtua suuntasimme porukalla karaokeen, jossa sai onneksi istua paikallaan eikä keinuminen tuntunut yhtä paljon. Karaokessa selvisi, että seurastamme löytyi varsinaisia monitaitureita ja kultakurkkuja, kun brasiliainen Dani ja suomalainen isäntäbloggaaja Veera kävivät vuoron perään laulamassa ja lauloivat lopulta pari duettoakin. Karaokessa oli tosi kiva tunnelma, ehkä sen takia, koska se oli alkuillasta ja se pahin laivaördääminen puuttui.

Mutta koska seuraava aamu oli kaikilla aikainen, karaoken loputtua suuntasin hyttiini ajoissa peiton alle nukkumaan. Tai ainakin kovat olivat ne kuvitelmat, että pystyisin nukkumaan siinä merenkäynnissä. Hyttiini päästyä meininki oli äitynyt jo niin rajuksi, että koko laiva nitisi, natisi ja tärisi ja tuijotettuani hytin ikkunasta ulkona pauhaavia korkeita aaltoja aloin jo huolestumaan. Keinuminen kävi koko aika vain pahemmaksi ja pahemmaksi, samoin kaikki äänet jotka aiheutuivat laivan hakatessa aaltoja vasten sen liikkuessa eteenpäin. Kierittyäni pari tuntia sängyssä, olin jo ihan varma, että tämä tulee olemaan elämäni viimeinen laivamatka.

Jostain kuulin, että laiva saa kallistua 45 astetta, ennen kuin se edes pöllähtää kyljelteen ja alkaa olla paha paikka. En tiedä, pitääkö tuollainen ollenkaan paikkaansa ja asian miettiminen keskellä yötä yksin omassa hytissä ei ainakaan helpottanut asiaa. Mietin, että pitääkö tässä ruveta nauhoittamaan jotain jäähyväisviestiä kameralle. Muutama tunti sitten olin nauranut vatsani kipeäksi karaokessa ja nyt sitä kivisti kuolemanpelosta. Merenkäynnin lisäksi rupesi huolettamaan, että saanko nukuttua ylipäätänsä ollenkaan ja miten selviän seuraavasta tapahtumantäytteisestä päivästä Tukholmassa ilman yöunia. Jokainen, joka on yöllä kierinyt sängyssä ajatellen, että nyt pitäisi saada unta, tietää ettei uni varmasti tule.

Valoa tunnelin päässä..?

Jossain vaiheessa mietin, pitääkö jo soittaa jollekkin laivan henkilökunnalle ja kysyä, että onko tämä oikeasti normaalia. Toisaalta rupesin järkeilemään, että kyllä sieltä varmaan joku kuulutus tulisi, jos on oikeasti vakava tilanne. Tai mitä, jos kaikki muut matkustajat onkin jo evakuoitu ja laiva tekee matkaa yksin, odottaen joko uppoamishetkeä tai karille ajatumista?

Joskus aamuyöllä kun olin aikani hikoillut ja panikoinut olin kuitenkin nukahtanut. Lopulta kello herätti ja raahauduin aamupalalle tulitikut silmillä – aluksi liian ajoissa, kiitos sen, etten edellisenä iltana ollut kuunnellut tarkasti kun aamupalan ajasta oli puhuttu. Lopulta porukkaa alkoi valua aamupalalle yksi toisensa jälkeen, hyvin freesinä, levänneenä ja valmiina kohtaamaan uuden päivän. Olin sitten ilmeisesti ainut, joka ei yöllä ollut saanut nukuttua. Hyvä tietysti, että edes joku porukasta pysyi hereillä ja vartioi muiden puolesta, uppoaako laiva vai ei!

Lopulta kun pääsin tästä keinutuolia muistuttavasta laivasta ulos tasaiselle maaperälle, niin sain pian huomata eihän se keinuminen tietenkään siihen lakannut. Ensimmäinen päivä meni täysin keinuessa ja keinuminen tuntui erityisen pahalta sisätiloihin mennessä tai alas istuessa. Jossain vaiheessa keinumisesta alkoi tulla jo vähän heikko olo. Onneksi kunnon yöunet helpottivat asiaa, jotta olin sitten valmiina paluumatkaan. Valitettavasti paluumatkakaan ei ollut yhtään sen parempi ja merenkäynti oli varmaan vielä pahempaa, kuin mennessä. Onneksi olin ottanut laivan yökerhossa muutaman suuntaa-antavan, niin ei tarvinnut murehtia moisia.

Menomatkalla aamulla laivan kannella. Selvisin hengissä perille!

Tuon reissun jälkeen joudun kuitenkin vakavasti harkitsemaan, haluanko enää matkustaa laivalla jos tiedossa on kovaa merenkäyntiä. Ensinnäkin siitä menee yöunet ja toiseksi keinuminen saattaa jatkua matkan jälkeen pitkäänkin, jopa päiviä, kuten itselleni kotiin palattua kävi. Meinasin pudota sohvalta, koska tasapaino oli niin häiriintynyt. Onneksi oireet ovat ohimeneviä, mutta todella inhottavia kuitenkin. Kai niihin on olemassa jotain lääkettä, ainakin pahoinvointiin – onneksi en tosin siitä laivalla ollessa rupea kärsimään, se tästä olisi vielä puuttunutkin. Yllättävää tässä on myös tosiaan se, etten omasta mielestäni ole aiemmin liiaksi kärsinyt merenkäynnistä!

Yksi paluumatkan kohokohdista oli vierailu pallomereen..

Jos merenkäyntiä ei lasketa, matkat molempiin suuntiin olivat kuitenkin tosi onnistuneita – kiitos siitä kuuluu Viikkarin edustajille, jotka järjestivät meille mukavaa ja vauhdikasta ohjelmaa. Paluumatkalla pääsimme myös mm. siemailemaan kuohuvaa sviittiin ja tekemään drinkkejä laivan cocktail-baariin. Ja tietysti pulikoimaan pallomereen sulkemisajan jälkeen. Kerrassaan unohtumatonta!

Löytyykö merisairaita kohtalontovereita sieltä ruudun toiselta puolelta?


Matkat Helsinki-Tukholma-Helsinki toteutettiin yhteistyössä Viking Linen kanssa.

12 Responses

  1. Ei saisi naura, mutta nauran silti. Tuli niin elävästi mieleen muutaman vuoden takainen IGTT risteily Tukholmaan, missä jaoin hytin London and beyond – blogin Lenan kanssa.

    Jossain vaiheessa yötä laiva kallistui todella paljon muutaman kerran ja mä loikkasin sängystä kummallakin kertaa ylös ja hoin vain ” Ei hyvä – Ei hyvä”. Sitten tajusin, että Lena nukkuu täysiä ja mun tarkoitus ei ole herättää kaveria pelkooni. Vetäisin Tax Free pullon auki ja tinttasin pelkooni kunnon hörpyt konjakkia. Mietin, että jos tää uppoo, niin mä ainakin juon pullon tyhjäksi ennen sitä. No ei uponnut :D

    • Anne
      |

      Haha, voi ei! Olis pitäny varmaan itsekin juoda konjakilla taju kankaalle, niin ei olisi tarvinnut pelätä :D

      Toi kallistuminen on ihan hirveen tuntuista, siinä tuntuu että peli on nyt kyllä menetetty. Nyt mua alko taas keikuttaa, kun rupesin miettimään noita laivamatkoja..

  2. Hui kamala! On mahtanut olla myrsky. Yksin kun on, sitä alkaa vielä suuremmalla todennäköisyydellä kuvitella kaikkea kamalaa.

    En muista koskaan pelänneeni isolla laivalla, jossain pienessä paatissa kyllä. Olen myös ollut siinä uskossa, etten tule merisairaaksi. Mutta sitten Alaskan risteilyllä oli yhtenä meripäivänä aivan hillittömät aallot ja minä tuskailin pahoinvoivana. Onneksi lääkettä löytyi henkilökunnalta. En siis minäkään ole kovin innokas pahalla myräkällä laivallelähtijä.

    • Anne
      |

      Pienillä paateilla pelko tulee helpommin. Joskus Thaimaassa oltiin speedboatin kyydissä ja se ajoi hirveää tahtia aaltoja päin. Huomasin, kun veneen sivussa liitokset erkanivat toisistaan aina vähän jokaisella pompulla.. Siinä vaiheessa rutistin pelastusliivejäni vielä vähän enemmän :)

  3. Maarit Johanna
    | Vastaa

    Hyiiii!! Voin vain kuvitella sun fiilikset tuolla. Olisin nimittäin ollut ihan samanlainen ja varmaan päästänyt vielä itkutkin. Viime kertaa kunnon laivalla olin Tallinnasta Helsinkiin matkalla ehkä viis vuotta sitten. Aallot oli järkyttävät ja jopa tarjoilijat oksenteli. Lapset oli kannella yökkimässä laidan yli ja siis hyi. Elämäni kamalin kaks ja puoli tuntinen. Pelkään lentämisessä turbulenssia ylikaiken ja voin sanoa että laivan keinuminen menee samaan kastiin. Siinä on vielä se miten tulee kamala olo. Vedän aina ennen lentoa pahoinvointitablettikoktailin ja jos vielä laivalle eksyn niin ehdottomasti samanlaisen.
    En tiedä mikä hullu sitä pitää olla kun silti suunnittelee kokoajan matkoja ja haaveissa olis niin Hurtigruten kuin Karibian risteilykin joskus. :D

    • Anne
      |

      Onneks mulla ei tullut paha olo, mutta ensi kerralla kun laivaan astuu on varmaan syytä varmuuden vuoksi ottaa se pahoinvointilääke jos on kovaa merenkäyntiä tiedossa. Tosin enemmän tuntuu että häiriinnyn siitä tunteesta, ettei ole tasapainoa.

      Mullakin olisi haaveissa eräs 5 päivän risteily Miamista Jamaicalle ja takaisin, mutta en mä tiedä miten merisairaaksi siellä sitten tulisi. Tosin risteily tehdään aika paljon isommalla laivalla, että ehkä siellä ei niin tunnu se merenkäynti kuin Itämerellä seilaavissa pikkupurkeissa :D

  4. Anu Johanna
    | Vastaa

    Huh, tuli melkein paha olo jo tätä lukiessa, sillä (meri)sairaana tai pahoinvoivana matkustaminen on ihan kamalaa. Tollainen merimatkakokemus saisi kyllä minutkin miettimään seuraavaa risteilyä pariin otteeseen..

    Itse olen aika harvoin kärsinyt pahoinvoinnista laivassa, kerran teininä Hki-Tallinna-välillä ja joskus ulkomailla katamaraaneilla matkatessa, mutta nekin reissut ovat olleet siedettäviä. Useammin kärsin pahoinvoinnista autossa! Ainakaan en voi esimerkiksi bussimatkoilla lukea, sillä kun katse on suunnattu muualle kuin tielle, mulla tulee samantien huono olo.

    • Anne
      |

      Mullakin tulee ennemmin huono-olo autossa tai bussissa, kun laivalla. Autossa ei kyllä tosiaan pysty lukemaan ollenkaan, joskus kännykän ruudun tuijottaminenkin riittää että alkaa tulla paha olo!

      Onneksi en tosiaan tullut tuolla laivassa varsinaisesti huonovointiseksi, mutta matkan jälkeinen keinuva olo sen sijaan alkoi välillä tuntua ikävästi vatsassa. :D

  5. Katja
    | Vastaa

    Apuaaa, hahha!

    Mä voin niin samaistua tuohon kuolemanpelkoon sillä itelle tuli tosi voimakkaasti mieleen kaikki yöbusseilut ja junailut Intiassa/Vietnamissa missä sitä aina sellaisessa puolipsykoosissa yhtäkkiä kaikki äänet iskee päälle todella kovaa, tuntuu, että se juna/bussi vetää 120km/h vaikka oikeasti vauhtia on sen 50 km tunnissa ja jos ohi menee toinen iso auto/juna niin sydän melkein pysähtyy pelosta kun se varmasti ajaa päälle, IHAN VARMASTI! Ja kaikki muuthan tuhisee vieressä ihan tietämättöminä näistä tilanteista jossa kuolema oli käsinkosketeltavaa :–D Ei ihmekään jos tollasen jälkeen vähän tärisyttää aamulla ja ne tulitikut tosiaan pitää kaivaa esiin. Tosin ne silmätkin pitää kaivaa esiin sieltä silmäpussien seasta.

    Ja lohdutan nyt sillä, että vanhetessa tasapainoaisti herkistyy. Eli en ole itekkään ennen kärsiny matkapahoinvoinnista, mutta nykyään (näin vanhetessa haha) mitä ihmeellisimmät jutut saattaa aiheuttaa pahan olon ja tutinan kun aivot ei pysy liikkeen mukana. Kantsii kokeilla jotain matkapahoinvointilääkettä vaikkei oksetakaan, jos se kuitenkin jollain lailla turruttaa tuon tasapainoelimen aivoissa? Thaikuissa myydään seiskaleiskassa kassan vieressä sellaisia sinisiä 2 tabletin paketteja, niitä mä aina napsin ennen merille menoa ja jos ei muuta, niin placebona toimii eikä olo oo heikko :P

    • Anne
      |

      Joo, kyllä varmaan kandee noita lääkkeitä ruveta jatkossa käyttää jos vaikuttaa että on kovaa merenkäyntiä tai vauhdikkaita bussimatkoja tiedossa. Sitä vaan on jotenkin aina niin ajatellut että minähän en mikään heikko ole, joka joutuisi jotain lääkkeitä popsimaan, mutta niin se vaan näköjään on että ei enää ole yhtä rautainen reissaaja kuin vielä esim. 5 vuotta sitten :D

  6. En oo ajatellutkaan, et laivan keinuminen voi aiheuttaa noin kovia tasapainohäiriöitä vielä laivasta poistumisen jälkeenkin! :D Ei kamalampaa tunnetta ole kuin pelko siitä, että laiva kellahtaa…. Laivalla matkustaessa jyskyttää aina pieni inho takaraivossa, et mitä jos tää uppoaa. Lentokoneen putoamista en oo kuitenkaan ikinä varsinaisesti pelännyt, vaikka turbulenssi oliskin vähän tärisyttänyt.

    • Anne
      |

      Voi ei, mulla taas viimeksi oli tuota kuolemanpelkoa lentäessä kun tultiin viime kesänä Jenkeistä. Jossain Islannin huudeilla oli hirveää turbulenssia (oikeastaan oli ollut koko matkan sellaista pientä tärinää) ja olin ihan varma taas, että nyt tää oli tässä, me tehdään Lostit. Tuntuu, että toi lentäminenkin on alkanut nyt vanhemmiten ja mitä enemmän lentää, niin pelottamaan. Korvien välissähän se on, mutta tietysti viime aikaiset lento-onnettomuudet eivät ainakaan ole yhtään helpottaneet asiaa. :(

      Syksyllä kun tulin Roomasta, koneessa ruvettiin soittamaan klassista musiikkia juuri ennen laskeutumista.. Ajattelemattomuuttani huikkasin järkyttävän lentopelkoiselle vieressä istuvalle kaverille, että täähän on vähän niin kuin Titanicista, siinä soitettiin rauhallista musaa kun haluttiin peitellä tilannetta. Että joo. Sen jälkeen se sitten loppumatkan hengittelikin pussiin ja rutisti käsinojia rystyset valkoisina. :D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.