Tummamäen luontopolulla

Julkaistu #suomiretki, Kotimaa | 2

Viikko sitten ajelimme Vehmaalle tutustumaan Tummamäen luontopolkuun. Entisen graniittilouhoksen ympäristössä kulkeva luontopolku on avattu yleisölle vasta noin vuosi sitten, ja meidät paikalle houkutteli koiratapaaminen, jonka Luumun kasvattaja järjesti. Lauma griffoneita ja suomiretkeilyä samalla kertaa – kuka voisi kieltäytyä?

Maisemaa mäen päältä

Näköalatorni

Luontopolku oli tosi symppis. Pituudeltaan se ei päätä huimaa, mutta louhos on itsessään niin mielenkiintoista ihmeteltävää että lyhyen luontopolun varrella saa helposti kulumaan enemmänkin aikaa.

Oli myös tosi hauskaa päästä tapaamaan muita kasvatteja sekä tietysti Luumun sisaruksia. Ei olla juuri treffailtu muita griffoneita, joten ajettiin Vehmaalle ihan mielellään, vaikka toki Vantaalta sinne matkaa olikin. Onneksi luontopolku oli melko hyvin löydettävissä, kun olin naputellut navigaattoriin ”Tummamäentie” vaikka en sen tarkemmin osoitetta tiennytkään. Ja voi sitä griffoneiden tuhinaa siellä paikan päällä! Yllättävän rauhallisina koirat kuitenkin pysyivät vaikka paikalla niitä olikin kahdeksan kappaletta.


Luontopolku kiersi syviä monttuja, jotka ovat ajan myötä täyttyneet pohja- ja sadevedellä. En tiedä, kannattaako tuonne mennä uimaan, mutta vesi ainakin näytti paikoittain melko kirkkaalta. Louhos ei ole ollut käytössä ilmeisesti sitten 70-luvun alun.

Polun päässä sijaitsee laavu, jonne mekin sitten lopuksi pysähdyttiin syömään eväitä ja grillailemaan makkaraa. Koirat saivat vettä ja seurustella keskenään. Aurinko lämmitti mukavasti ja kyllä ne eväät vaan ulkona syötynä maistuu aina parhaalta.

Luumun veli

Varsinkin Turun/Rauman suunnilta Tummamäen luontopolku on erinomainen päiväretkikohde – tai no, miksei kauempaakin. Perille löytää kun kääntyy Y-tieltä Tummamäentieltä ja jatkaa matkaa niin kauan, kunnes (muistaakseni) Hankapääntie ja Tummamäen luontopolun kyltti tulee vastaan.

Tänään vietetään Retkipäivää, joka kannustaa suomalaisia pakkaamaan retkireppunsa ja suuntaamaan luontoon retkeilemään. Toivottavasti säät suosivat ja mahdollisimman moni suuntaa ulkoilemaan!

2 Responses

  1. Kaukokaipuun Nella
    | Vastaa

    Mä sitten tykkään tän uuden blogin meiningistä ja leiskasta! Ja etenkin postauksen viimeisestä kuvasta, mikä ylväs olento siellä poseeraakaan!

    • Anne
      |

      Kiva että tykkäät :) Luumu taas edustaa, se on kyllä semmonen linssilude.. jos sille päälle sattuu :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.