Varanasi, kuoleman kaupunki

Julkaistu Intia, Tuskaturismi | 12

Joitakin vuosia sitten vierailimme Varanasissa, joka sijaitsee Gangesin varrella Intiassa ja on yksi hindujen pyhistä kaupungeista. Varanasissa myös kuolema on vahvasti läsnä – Gangesjoen rannalla sijaitsevilla ghateilla (”portailla”) suoritetaan polttohautauksia. Hindulaisuuden mukaan poltettaessa ruumiin peruselementit eli maa, ilma, tuli, tuuli ja vesi palaavat takaisin omille paikoilleen ja kun tuhka on siroteltu Gangesiin, sielu etsii itselleen uuden ruumiin, johon se syntyy. Elämä ja kuolema kulkevat rannalla käsi kädessä ja jälleensyntymisen toivossa kuolema ei ole pelkästään negatiivinen asia, vaan avain uuteen, mahdollisesti parempaan elämään.

Varanasissa majatalomme sijaitsi aivan Manikarnika Ghatin, Varanasin vanhimman ghatin, lähellä. Kyseessä on kaupungin tärkein ja ensisijainen paikka polttohautauksille. Hindulaisuudessa vesi on elämän alku ja juuri, joten on kai myös luonnollista, että elämä päättyy sen äärelle. Kuljimme Manirkarnika Ghatin ohi monta kertaa päivässä ohitse ja ensimmäisillä kerroilla muistan seuranneeni pienellä järkytyksellä tapahtumia, koska en ollut aiemmin nähnyt kuolemaa niin läheltä. Paikalliset istuivat portailla, joivat chaita ja katselivat, kun hautajaiskulkueet toivat ruumiita poltettavaksi – aivan kuin meneillään olisi mikä tahansa arkinen tapahtuma. Roviot paloivat lakkaamatta ja lehmät kulkivat polttopaikalla näykkimässä jäljelle jääneitä kukkia, joilla ruumiit oli peitetty. Jostain saattoi pilkottaa jalka tai käsi, samalla kun liekkien alta paljastui ihmisruumiin muotoja. Itkua ei kuulunut, vaan ihmiset seurasivat rauhallisesti vainajan siirtymäriittiä.


Joimme teetä ja keskustelimme kriketistä paikallisten kanssa aivan Manikarnika Ghatin vieressä

Kuolema on ollut läsnä elämässäni myös tänä vuonna. Vuosi lähti käyntiin suru-uutisilla, kun läheinen perheenjäsen poistui keskuudestamme. Olin nähnyt ja kokenut kuolemaa aiemminkin, mutta vasta todella läheisen lähdettyä pois sitä ymmärtää, miten nopeasti elämä voi loppua. Vaikka takana olisi sairautta, kuolema tulee aina yllätyksenä. Rupesin miettimään vierailuamme Varanasissa ja kuinka kuolemaa siellä käsiteltiin. Menetykset ovat kaikille raskaita, mutta varmasti usko jälleensyntymisestä auttaa käsittelemään asiaa, tehden siitä hyväksyttävämpää. Kenties kuollut saavuttaa moksan, eli hindulaisuuden elämän päämäärän – ja vapautuu sielunvaelluksesta. Varanasissa kuolema on myös läsnä arjessa niin paljon, ettei sitä ehkä enää pelätä samalla tavalla. Se on osa normaalia elämää.

En itse tiedä uskonko jälleensyntymiseen tai sielunvaelluksesta vapautumiseen ja kuolema on erittäin monimutkainen aihe. Kuolleista ei tietääkseni ole kukaan palannut kertomaan, minkälaista toisella puolella on. Ihminen lakkaa olemasta, jättäen jälkeensä vain kasan henkilökohtaisia tavaroita. Kuolema on kuitenkin – valitettavasti – osa elämän kiertokulkua. Ihminen syntyy, elää ja lopulta kuolee.

Aamurituaaleja joen rannassa

Koen, että suomalaisessa kulttuurissa kuolemasta puhuminen ja kuoleminen  yleisesti aiheena ovat vielä jonkinlaisia tabuja. Niistä on vaikeaa keskustella ja hautajaismenot ovat usein hyvin synkkiä ja vakavia. Maailmalla matkustellessani olen kohdannut erilaisia tapoja suhtautua asiaan – esimerkiksi Makedoniassa näin kuolinilmoituksia kadulla, joissa oli kirjattu kuvan kera kenestä on kyse ja milloin hautajaiset ja/tai muistotilaisuus pidetään. Kuolema yhteisössä oli hyvin julkinen asia ja edesmennyttä kunnioittamaan saapuvat todennäköisesti muutkin, kuin vain lähisukulaiset. Tietysti tällä on paljon tekemistä myös uskonnon kanssa. Suomalaiset syntyvät, elävät ja kuolevat suljettujen ovien takana. Ehkä kuolemaa myös jotenkin hävetään. Se tekee elämästä ainakin hetkellisesti vaikeaa ja suremista peitellään.

Varanasissa vierailua en varmasti unohda koskaan. Pyhä kaupunki jätti syvän vaikutuksen. Mieleeni jäi erityisesti myös se, että kuinka kaiken sen sekasorron keskellä vainajia kohdeltiin syvällä kunnioituksella, polttohautaaminen ollessa todella arvokas asia. Kuolemaa ei peitelty, vaan se kenties oli jossain määrin myös ilon juhla. Vainaja on ottanut askeleen kohti parempaa elämää tai lopullista vapautumista elämän kiertokulusta, joka nähdään ennen kaikkea positiivisena asiana. Vaikka kuollut jättää jälkeensä elävien maailmaan joukon surevia, lohtua saadaan ajatuksesta, että ajasta ikuisuuteen siirtyneellä on nyt asiat paremmin. Ehkä meidän suomalaistenkin pitäisi ottaa oppia hindulaisista tavoista käsitellä kuolemaa. Tätä matkustaminen tuo  – uusia näkökulmia ja ajatuksia omaan elämään ja elämänkatsomukseen.


Short summary in English

Varanasi – the city of death. Few years back we visited Varanasi, which is one of the holiest cities for Hindus, located along river Ganges. Varanasi is also known for burning ghats, places where bodies are cremated. Our guesthouse was located near to Manikarnika Ghat, the primary burning ghat of the city, and we walked past it every day. I hadn’t seen death so close before, so first I felt somewhat uneasy seeing bodies being cremated out in the public. People would drink chai and watch, as bodies were brought to the ghat and prepared for cremation.

Death has now been big part of my life, as a close family member passed earlier this year. In Finnish culture death is somewhat a taboo – it’s hard to discuss about it and funeral rituals are usually serious and gloomy. Whereas in Varanasi cremations happen out in the public and are not necessarily considered as a sad event but a positive one, as the deceased may have reached moksa (freedom from cycle of death and rebirth) – in Finland people born, live and die behind closed doors.

Thinking Varanasi and how death is part of the daily life in there got me thinking that maybe we should follow their example when coping with death. In Hinduism, the deceased may leave group of grieving people behind, but at least it is thought that the deceased now have entered a better life by rebirth or by achieving total freedom in form of moksa. This year has been a struggle but in the end, everyone on this planet will born, live and eventually die.

12 Responses

  1. Ikilomalla / Titta
    | Vastaa

    Varmaan hurjaa nähdä tuo Ruumiiden poltto noin läheltä ja kokea Intian kulttuuri noissakin merkeissä. Mielenkiintoista! Meidän matka jatkuu Intiaan reilun kuukauden päästä! Jaiks!

    • Anne
      |

      Joo, kyllä se oli alkuun aika karmaisevaakin. Me oltiin Varanasissa varmaan viikko, jonka aikana tähän julkiseen polttohautaukseen kerkesi jotenkin kyllä ”tottua”.

      Vau, mahtavaa reissun osuutta Intiaan. Se on kyllä sellainen maa, joka pitää ainakin kerran kokea. Aika haasteellinen, eivätkä siitä kaikki pidä – tuntuu, että porukka jakautuu niihin jotka täysin hullaantuvat maahan ja niihin, jotka eivät missään nimessä aio mennä enää takaisin (”INDIA – I Never Do It Again”).

  2. Hieno ja ajatuksia herättävä kirjoitus! Itse en usko kuoleman jälkeiseen elämään, mutta joskus toivoisin että uskoisin, koska silloin kuolema ei ehkä tuntuisi niin lopulliselta. Pelkään läheisten menettämistä itse asiassa todella paljon, tajusin sen taas tämän kirjoituksen myötä.

    • Anne
      |

      Kiitos Arna!

      Niin, sehän siinä on, kuolema kun on niin lopullinen. Sen takia sitä on niin hankala käsittää ja hyväksyä. :( Ei sitä kuitenkaan kannata elämäänsä elää kuolemanpelossa, se kun on kaikilla kuitenkin väistämätöntä (ainakin toistaiseksi, en tiedä sitten miten joskus tulevaisuudessa..).

  3. Henna /suurin onni
    | Vastaa

    Todella hieno kirjoitus! Suomessa voitaisiin ehdottomasti ottaa vähän oppia muista kulttuureista tuossa kuolemaan suhtautumisessa, se tosiaan on tabu, ja hyvin kaukana tavallisen tallaajan arjesta. Vainajaa ei välttämättä enää edes nähdä, vaikka onneksi kokemukseni mukaan lähimmät perheenjäsenet useimmiten käyvät kuitenkin hyvästelemässä. Jänniä nuo hindujen tavat tuohon polttohautaukseen liittyen. Meille kerrottiin mm. että kaikkia ruumiita ei polteta – mm. pienten lasten, raskaana olevien naisten, käärmeen puremaan kuolleiden ja joihinkin tiettyihin sairauksiin kuolleiden. Nämä asetetaan polttamisen sijaan jokeen ajelehtimaan.

    Kuulun ehdottomasti tuohon never again – porukkaan Intian suhteen. Varanasin koin jostain syystä vielä huomattavasti haastavampana kuin esim. Delhin. Johtui ehkä katujen kapeudesta ja ihan mahdottomasta yleisestä häslingistä. Delhissähän paikoin on leveää meininkiä kuin Pekingissä konsanaan, mitä nyt Pahar Ganjissa joskus oli pientä säätöä. Intiassa ihastuin oikeastaan ainoastaan pohjoisen Ladakhiin, mutta siihen ihastuinkin sitten todenteolla. Sinne voisin vielä kuvitella palaavani.

    • Anne
      |

      Joo, mä myös luin tuosta, että joihinkin tiettyihin asioihin menehtyneet laitetaan vain jokeen kellumaan, koska sen koetaan jotenkin puhdistavan vainajan ruumista tms. Nojoo, en tiedä näistä niin tarkasti, mutta kaikenlaisia tapoja sitä onkin.

      Meistä taas Varanasi ei kaikista ”kauhupuheista” huolimatta ollut niin kamala ollenkaan! Esim. ukotusta ja muuta sähläystä oli suhteellisen vähän, tai sitten oltiin jo niin totuttu siihen – oltiin tuossa vaiheessa oltu jo Intiassa toista kuukautta. Pidin kyllä Rajasthanista eniten – käytiin siellä Jodhpurissa, Jaipurissa (ei niin kummonen tosin) ja Jaisalmerissa (ihana). Varanasissa pidin myös noista kapeista kujista – meni jonkun aikaa, ennen kuin osasi taas suunnistaa takaisin majatalolle kujia pitkin, ilman että piti poikea rannan kautta. Intia oli kuitenkin aika uuvuttava matkakohde ja parin kuukauden siellä matkustelun jälkeen oltiin henkisesti täysin loppu :D Nyt kun on ottanut muutaman vuoden etäisyyttä, voisi mennä uudestaan.. Haluaisin käydä pohjoisemmissa osissa ja esim. Darjeelingissa.

  4. Muistan myös hyvin nuo Varanasin polttohautaukset. Me katselimme jonkun vanhan naisen polttohautausta, kun hänen valkoisiin pukeutunut leskimiehensä suoritti hautajaisrituaalia klenkaten vaivalloisesti kuolleen vaimonsa ympärillä. Matkaseura heitteli sen verran pöhköjä kommentteja grillaamisesta ja muusta korvan juuressa, että ei voinut olla hihittämättä, joten sen seremonian katselu jäi sitten melko lyhyeksi. Nojoo, ei kai sitä 19-vuotiaana vielä tarviikaan ihan niin kypsä olla… Menisin kyllä mieluusti uudelleen Varanasiin, ja muuallekin Intiaan, etenkin pohjoiseen vuorille. Olenkin just sitä maahan ihastunutta (tosin kyllä myös vihastunutta) porukkaa, mutta naapuri Nepal kiinnostaisi nykyään enemmän, kun kuulemma siellä ei ole aivan niin kaoottista.

    • Anne
      |

      Pohjoinen kiinnostaa minuakin. Ja Nepalia suosittelen kyllä lämpimästi! Nepal on mukavan rauhallinen ja väljä Intiaan verrattuna. Tuntui, ettei siellä samalla tavalla yritetty ”hyötyä” turisteista ja saatiin olla aika rauhassa, kun vertasi Intiaan (no Kathmandussa ehkä oli hieman häiriköintiä mutta se oli vielä pientä Intiaan verrattuna). Nepalilaiset olivat vilpittömästi kiinnostuneita jos tulivat juttelemaan eivätkä aina käsi ojossa kun ajattelee naapureitaan. Upeita maisemia, ystävällisiä ihmisiä ja hyvää ruokaa! :)

  5. Tuo Varanasi jää kieltämättä mieleen. Kävimme tuolla joella niin iltaisin auringon laskiessa kuin jonain aamuna aikaisin auringon nousun aikoihin ja niin nuo roviot kuin joessa ”peseytyvät” pyhät miehet ja muutkin ihmiset. ”Peseytyvät”, sillä vesihän on tosi saastunutta. Ja tietysti noin kuuluisa kaupunki on myös kovasti turisteja jahtaavien erilaisten myyjien ”saastuttama”, mutta jotenkin etenkin tuolla joella sen tunnelma nousee kyllä kaiken hälyn yli.
    Varanasin vierailustamme (http://meriharakka.net/2007/12/30/varanasi-ennen-benares/) ja koko Intian matkastamme on kohta kymmenen vuotta – enkä taida Intiaan enää palatakaan, pääosin siksi, miten maa naisiin nykyisin tuntuu suhtautuvan.

    • Anne
      |

      Munkin mielestä oli kieltämättä vähän hurjaa, kun ihmiset uivat, peseytyivät joessa ja vielä osa joikin (!!) sitä vettä. Ja vieressä kelluu ruumiita..

      En tiedä johtuiko se siitä, että oltiin oltu Intiassa jo pari kuukautta ja totuttu siihen kaikkeen turistien ahdisteluun, kun ei koettu Varanasissa sitä mitenkään sen suurempana kuin muuallakaan. Ainahan niitä kintereillä roikkujia oli, mutta Intiassa niitä ei kai oikein voi välttää missään.

      Tuo naisten kohtelu on kyllä ollut huolestuttavalla tasolla viime aikoina. Valtio ilmeisesti on haluton puuttumaan ongelmaan ja yrittää vaan kieltää kaiken.. Lakaisemalla maton allehan ne ongelmat yleensä hoituukin. :/

  6. Anna / Muuttolintu
    | Vastaa

    Me tykättiin Varanasista, vaikka olikin lyhyt vierailu. Niin totta, että länsimaissa kuolemasta ei paljon puhuta. Varanasi pistää miettimään, siellä kuolema on vaan osa elämää. Hyvä paikka tällaiselle kuolemanpelkääjälle. Täällä meidän vanha Varanasi -juttu, jos kiinnostaa: http://muuttolintu.com/2011/11/27/elamaa-ja-kuolemaa-varanasissa/

    Tuohon edelliseen kommenttiin – Intiassa ei naisia ole kohdeltu ikinä hyvin… Maaseudulla huonoiten ja valitettavasti kehitys on muuhun maailmaan verrattuna hidasta. Mutta ainakin sitä muutosta tapahtuu, vaikka se etanan vauhdilla eteneekin niin kuin moni muukin asia Intiassa.

    • Anne
      |

      Joo, Varanasissa kuolema oli niin eri tavalla läsnä, että siihen ehkä alkoi suhtautua jo vähän arkisemmin. Tai en tiedä, voiko kuolemaan nyt ikinä suhtautua arkisesti, mutta se oli hyväksytty osaksi elämää, kun esim. Suomessa koko aiheesta keskustelu tuntuu saavan ihmiset täysin varpailleen ja vaihtamaan aihetta.

      Nyt julkisuuteen nousseiden raiskaus- ja murhatapausten myötä paikallisetkin ovat ruvenneet puolustamaan naisia, mutta kuten sanoit, erityisesti maaseudulla tilanne on vaikea :( En hirveästi ole perehtynyt aiheeseen sen syvemmin, kuin mitä olen uutisia lukenut ja omakohtaisia kokemuksia Intiassa matkustaessa.

Leave a Reply